Kuoleman hyväksyminen auttaa näkemään elämän kauneuden

Kuolemaa on aina pidetty ihmiskunnan historian suurimpana mysteerinä. Vielä nykypäivänäkin ihmiset etsivät elämän merkitystä ja selitystä sille, mihin ihminen päätyy kuoleman jälkeen. Koska kuolema ymmärretään elämän päättymisenä, on siihen suhtauduttu kielteisesti. Voiko elämän rajallisuuden kuitenkin nähdä kauniina ja jopa tarpeellisena?

Kuolemasta tekee kiehtovan sen mystisyys ja fakta, että kukaan meistä ei ole kokenut sitä. Tietämättömyyden vuoksi kuolemasta on usein hankalaa puhua, ja siitä harvoin puhutaan arkisissa tilanteissa neutraalisti. Ikään kuin se olisi tabu, jota voidaan käsitellä vain uskontojen yhteydessä.

Ernest Becker käsittelee kirjassaan “The denial of death” kuoleman sivuuttamista ja sitä, miten eri tavoin ihminen voi löytää merkityksen elämälleen. Beckerin mukaan ihminen ei halua tiedostaa kuolemaa, sillä sen sivuuttaminen helpottaa elämistä.

Tästä huolimatta kuolema on osa ihmisen perustietoisuutta ja täten läsnä yksilön jokapäiväisessä elämässä. Pelkästään se, miten ihminen suunnittelee elämänsä, liittyy elämän rajallisuuteen ja siihen, että kaikki loppuu aikanaan.

Kuolema näyttäytyy katastrofina, jos koko elämä pyörii oman itsen ympärillä

Toisin kuin eläimet, ihminen joutuu kantamaan kuoleman taakan harteillansa läpi elämän. Miten kuolemaan tulisi suhtautua? Kulttuuriantropologi ja uskontotieteen tutkijatohtori Maija Buttersin mukaan kuolemaan suhtautuminen riippuu näkökulmasta.

Hautausmaa, jossa betoniristejä rivissä. Hautojen ympärillä kasvaa paljon eri värisiä kukkia. — Voiko kuolemassa nähdä myös kauneutta? Kuva: Pixabay

Uskonnoissa kuoleman teemaa käsitellään lähes aina jollain tavalla ja kuolemalla on keskeinen paikka uskonnollisessa maailmankuvassa. Butters tuo esille näkemyksen, jonka mukaan uskonnoissa kuolema voidaan nähdä Jumalan määräämäksi, jolloin kuoleman kieltäminen saatetaan tulkita jopa Jumalaa vastaan kapinoimisena.

“Jos elämän mittana on ollut ‘minä itse’, niin toki silloin oma kuolema on katastrofi”

Kun kuoleman teemasta riisutaan uskontojen tuoma merkitys ja sitä tarkastellaan sekulaarista näkökulmasta, voidaan kuolema nähdä ongelmallisena. Maallisessa käsityksessä korostetaan yksilön kuolemaa, jolloin ihminen rakentaa elämän perustan itsensä varaan.

Tällöin ihminen suhtautuu elämän päättymiseen katastrofina. “Jos elämän mittana on ollut ‘minä itse’, niin toki silloin oma kuolema on katastrofi”, toteaa Butters.

Heroistinen ajattelu on yksilökeskeisen kuolemasuhteen ilmentymä

Uskonnollinen ja sekulaari lähestymistapa eivät ole suinkaan ainoita tapoja tarkastella kuolemaa. Butters tuo esille luonnontieteellisen posthumanistisen ajattelutavan, jonka mukaan kuolema nähdään elämän ehtona: pienemmät organismit kuolevat jatkuvasti mahdollistaen suurempien organismien elämisen.

Nykyaikana elämme illuusiossa, jossa voimme verkostoitua ja olla yhteydessä toisella puolella maapalloa elävien ihmisten kanssa. Voimme luoda itsestämme version, joka on virheetön ja loputon.

“Esimerkiksi meidän elimistössä tapahtuu jatkuvasti solujen kuolemaa. Jos niin ei tapahtuisi, kuolisimme solujen liikakasvuun —eli syöpään. Kaikki organismit kuolevat jossain vaiheessa. Se on elämän ehto”, Butters lisää.

Kuoleman hyväksyminen ei siis välttämättä vaadi uskonnollista ulottuvuutta, mutta olemassaolon jatkuvuuden tavoitteleminen aiheuttaa helposti uskonnollisuuteen tukeutumisen. Beckerin mukaan uskonto antaa ihmiselle kaksi mahdollisuutta: antautua luonnolle tai ylläpitää omaa sankarillista persoonallisuutta eli heroismia.

Heroismilla on suuri rooli kuoleman sivuuttamisessa myös sekulaarissa elämänkatsomuksessa. Ihmisen tarve olla muistettu kuoleman jälkeen saa ihmisen etsimään merkitystä myös esimerkiksi omasta työurasta tai intohimon kohteesta. Toisin sanoen yksilö haluaa tehdä itsestään “sankarin” tavoittelemalla muistamisen arvoisia saavutuksia.

Lattialla tiimalasi, jonka sisällä hiekkakasan päällä istuu ihminen ja katselee ylöspäin. Osa hiekasta on valunut lasin pohjalle. — Kaikkien ihmisten elämä on rajallista. Kuva: Pixabay

Heroismi kertoo siitä, kuinka kuolemaa käsitellään hyvin yksilökeskeisestä näkökulmasta. Butters tuo esille näkökulman, jonka mukaan meidän tulisi keskittyä kuolemaan liittyviin laajempiin kokonaisuuksiin ennemmin kuin vain tarkastella sitä yksilön näkökulmasta.

Ihmisen tarve olla muistettu kuoleman jälkeen saa ihmisen etsimään merkitystä myös esimerkiksi omasta työurasta tai intohimon kohteesta.

Kyse on priorisoinnista, sillä ihmiskuntaa uhkaa esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden kuoleminen. Ihminen tulee väistämättä kuolemaan, joten herää kysymys, että miksi emme keskity sellaisiin asioihin, joihin voimme vaikuttaa?

Kuoleman tiedostaminen voi auttaa irti riittämättömyyden oravanpyörästä

Vaikka kuolema on biologinen fakta, on inhimillistä etsiä jatkuvuuden tunnetta esimerkiksi sosiaalisesta mediasta. Nykyaikana elämme illuusiossa, jossa voimme verkostoitua ja olla yhteydessä toisella puolella maapalloa elävien ihmisten kanssa. Voimme luoda itsestämme version, joka on virheetön ja loputon.

Samaan aikaan koemme riittämättömyyden tunnetta, koska jollain toisella menee aina paremmin. Salaa toivomme vapautusta vertailun oravanpyörästä ja huomaamme, että ajatus kaiken päättymisestä voi olla lohduttava.

Vaikka kuoleman näkeminen kauniina tapahtumana on aiheuttanut kiistelyä, voidaan kuoleman hyväksymisessä nähdä kauneutta.

Kuoleman tiedostamisesta tekee lohduttavan se, että kukaan ei voi välttää sitä. Loppujen lopuksi olemme kaikki samassa tilanteessa saavutuksista huolimatta. Vaikka kuoleman näkeminen kauniina tapahtumana on aiheuttanut kiistelyä, voidaan kuoleman hyväksymisessä nähdä kauneutta.

Näkemällä kuolema osana luontoa ja elämän kiertokulkua voimme ymmärtää sen tarkoituksen. Voimme nähdä yksilön osana elämän kiertokulkua, jossa kuolema on edellytys uuden syntymiselle.

Liidi Puttonen

Kirjoittaja on toisen vuoden uskontotieteen opiskelija Turun yliopistosta.

Lähteet:

Becker, Ernest 1973: The denial of death

#joulukuu2022

Kuoleman hyväksyminen auttaa näkemään elämän kauneuden

Kuolema näyttäytyy katastrofina, jos koko elämä pyörii oman itsen ympärillä

Heroistinen ajattelu on yksilökeskeisen kuolemasuhteen ilmentymä

Kuoleman tiedostaminen voi auttaa irti riittämättömyyden oravanpyörästä

Viimeisimmät päivitykset

Comentarios