top of page
  • Writer's pictureEtsijä -lehti

Ilmastonmuutos vaarantaa tyttöjen oikeuksia

Päivitetty: 22. kesäk. 2020

Ilmastonmuutos ei ole tasa-arvoinen tai reilu. Se vaikuttaa kaikkein eniten jo valmiiksi heikossa asemassa oleviin ihmisiin, erityisesti kehittyvissä maissa asuviin tyttöihin ja naisiin. He ovat vähiten vastuussa ilmaston lämpenemisestä eikä heillä ole käytössään resursseja, jotka suojaisivat heitä ilmastonmuutoksen vaikutuksilta.


Nuori nainen kantaa vettä ikeellä harteillaan.
Kuvituskuva: Plan International Suomi

Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä ja aiheuttaa muun muassa kuivuutta. Kuivuus ja vähäisemmät sadot kasvattavat tyttöjen ja naisten työtaakkaa, sillä he ovat usein vastuussa ruuantuotannosta. Esimerkiksi vedenhakumatkan pidentyessä tytöt eivät välttämättä pääse enää kouluun eikä heille jää aikaa leikkimiseen. Täten jo saavutetutkin oikeudet ovat vaarassa.


Epävakaissa olosuhteissa tyttöihin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö lisääntyvät. Lisäksi tyttöjen järjestettyjen avioliittojen määrä kasvaa, sillä ilmastonmuutos vähentää vanhempien mahdollisuuksia ruokkia perheen jokaista lasta.


Juhlimme kansainvälistä tyttöjen oikeuksien päivää 11. lokakuuta. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle maailman tytölle. Heillä on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan oikeus muun muassa turvalliseen elinympäristöön, leikkiin ja vapaa-aikaan, koulunkäyntiin ja päätöksiin omasta tulevaisuudestaan.


Plan International työskentelee tyttöjen oikeuksien puolesta. Tämän takia järjestö myös suosittelee Suomelle kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, jonka tavoitteena on rajata maapallon lämpeneminen 1,5 asteeseen.



Turussa toimii Plan Internationalin vapaaehtoisten joukko, joka tiedottaa ihmisiä tyttöjen oikeuksista ja järjestää tempauksia aiheeseen liittyen. Tämän artikkelin ovat kirjoittaneet Turun Plan Internationalin vapaaehtoiset Sanna ja Tiina.


Aiheesta voi oppia lisää tutustumalla Maria Veitolan ja Ossi Heinäsen podcastiin osoitteessa plan.fi/podcast.

Turun vapaaehtoisten toimintaa voi seurata Instagramissa @plan_turkulaiset.









bottom of page