Minulle metsä on aina ollut pyhä paikka.
Puut kohoavat korkeina ylleni, hiljaa kertoen monien minua edeltäneiden sukupolvien tarinaa. Jossain kauempana kuulen variksen raakkuvan, ja sammalmättään tuoksu hiipii sieraimiini. Ympärilleni muodostuu turvallinen syli maailman kiireiltä, joka antaa vapauden olla utelias.
Metsässä minä tunnen Jumalan läsnäolon vahvempana kuin missään muualla.
Metsän katoavaisuus on ihmisen käsissä
Vanhetessani tuo onnellinen lapsenuskoni metsän pyhyydestä on kuitenkin kokenut kolauksia.
Ensiksi katosi mökin viereltä suuri ja synkkä kuusimetsä, tuo oivallinen sieniapaja. Mietin, kuinka vaarinikin oli luultavasti pienenä katsellut tuota samaa synkkää metsää. Mietin niitä kaikkia sukupolvia, jotka tuon metsän rinnalla olivat kasvaneet. Ja nyt se kaikki oli poissa.
Tuttu ympäristö katosi avohakkuun tieltä. Panu Pihkala kuvailisi hakkuista seuraavaa tunnetta termillä solastalgia, koti-ikävä menneeseen. Samalla pintaan nousi huoli ja epätoivo, kun pohdin ihmisen suhdetta metsään, joka minulle näyttäytyi niin pyhänä.
Metsää se talousmetsäkin?
Suomi on suhteellisesti Euroopan metsäisin maa ja kokonaisuudessaan Suomen maapinta-alasta 73 prosenttia on metsää. Sen näkee matkustaessaan junalla Pirkanmaalle, vaeltaessaan Lapin erämaassa ja ajaessaan Savon siimeksessä sijaitsevalle mökille.
Näistä metsistä kuitenkin vain 9,6 prosenttia on suljettu hakkuiden ulkopuolelle. Suurin osa Suomen metsistä on siis talousmetsää, jota kasvatetaan dollarin kuvat silmissä.
Ihmisen ahneus vaarantaa luonnon monimuotoisuuden
Talousmetsiin istutetaan usein vain yhtä puulajia ja alueen puut ovat samanikäisiä keskenään. Jo varhaisessa vaiheessa metsästä karsitaan tarpeettomat lajit ja vialliset taimet. Avohakkuut puolestaan pistävät metsän ekosysteemin uusiksi monen vuoden ajaksi. Metsien ojitus paremman puusadon takaamiseksi on kuivattanut maaperää vähentäen sen monimuotoisuutta.
Nuorena hakkuuseen joutuvat puut eivät myöskään ehdi kelottumaan tai lahoamaan. Kelot ja lahopuut ovat avainasemassa luonnon monimuotoisuuden takaamiseksi. Niitä asuttavat monet eri sienilajit ja niistä saavat ravintonsa monet linnut.
Jumala ei kuitenkaan ole vielä kaikonnut metsästä.
Valtio ja metsänomistajat ovat alkaneet kiinnittämään enemmän huomiota metsän ja sen asukkaiden hyvinvointiin: metsähallitus on käynnistänyt ennallistamisprojektin, jossa entinen talousmetsä saa luonnontilansa takaisin, ja kansalaisaloite avohakkuiden kieltämiseksi valtion metsissä on käsitteillä eduskunnassa.
Kehitettävää löytyy vielä asenteista ja käytösmalleista, mutta ehkä vielä joskus saan hiljentyä rukoukseen metsässä, johon ihmisen synnit eivät ulotu.
Aino Vihonen
Lähteet: Maa- ja metsätalousministeriö, Metsähallitus, WWF
Comments