Astun sisään tunnelmalliseen Tuomiokirkon Kryptaan. Minua hieman jännittää ja myönnän itselleni: olen mukavuusalueeni ulkopuolella.
Olen nimittäin saapunut tilaisuuteen, jonka otsikkona on dramaattisesti “loppuuko Suomi”. Illan teemana on siis syntyvyys, kuuma ja monimutkainen ajankohtainen puheenaihe. Aihe, joka mitä suurimmassa määrin on henkilökohtainen ja ladattu täyteen tunnetta. Ja aihe, jota vauhdilla työelämässä ja opinnoissa puurtavana nuorena en ole koskaan kunnolla ehtinyt pohtia.
Osalle lapset ovat rikkaus ja rakkaus. Osa jättää lapset hankkimatta ilmastonmuutoksen takia. Osa haluaisi hankkia lapsia, muttei niitä vain siunaannu.
Tuomiorovasti Marja Heltelä on kutsunut dialogi-iltaan 25 ihmistä erilaisista taustoista. Ja todella erilaisista taustoista, havainnoin istuessani piiriin 24 minulle entuudestaan tuntemattoman ihmisen kanssa. Se on erikoista, koska olen päivittäin sosiaalisissa tilanteissa, joissa lähes kaikki tai edes joku ihminen on minulle entuudestaan tuttu.
Esiinnymme toisillemme ainoastaan etunimillä. Sekin hämmentää, koska työ- ja opiskeluelämässä olen opetellut esittäytymään liudalla erilaisia nimikkeitä.
Ideana on, että keskustelua ei siteerata. Jokaisella on mahdollisuus esittää omia mielipiteitään täysin avoimesti. Ja niin me esitämmekin. Avoimesti, kriittisesti, henkilökohtaisesti - käymme keskustelua perheistä, lapsista ja maailmasta, jossa elämme. Ventovieraiden kesken tunnemme yhtäkkiä toistemme syvimpiä pohdintoja.
Dialogin aikana tajuan jotain merkittävää. Piirissä on ihmisiä, joita en todennäköisesti koskaan muuten tapaisi. Ihmisiä, jotka ovat arvomaailmaltaan, iältään, elämäntyyliltään ja koulutustaustaltaan niin erilaisia, että emme todennäköisesti olisi eksyneet toistemme elämään ilman tätä tilaisuutta. Enkä ehkä heitä koskaan tämän jälkeen satu näkemään.
Toivon dialogi
Tapahtuman konsepti on Toivon dialogi. Toivon dialogissa kirkko tarjoaa tilan luottamuksen lisäämiseen kärjistyneessä maailmassa. Saamassani kutsussa minut haastettiin “kohtaamaan ennakkoluulottomasti”, “oppimaan toisilta” ja “pohtimaan uhkia ja mahdollisuuksia”.
Nyt vuotta myöhemmin pääsen kysymään Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherralta, tuomiorovasti Marja Heltelältä tapahtumakonseptista. Mistä tällaisen illan idea syntyi? “Suomessa yhteiskunnallinen keskustelu on viime vuosina kärjistynyt, äänenpainot koventuneet ja vihapuhe yleistynyt. Kun tulin valituksi tuomiorovastiksi, aloin miettiä, miten Helsingin tuomiokirkkoseurakunta voisi omalta osaltaan olla mukana purkamassa vastakkainasettelua ja avaamassa keskusteluyhteyksiä eri leirien välille”, selittää Heltelä.
Metodiksi valikoitui Sitran piirissä kehitetty Erätauko-menetelmä. “Sen tavoitteena on luoda turvallinen keskusteluilmapiiri ja soveltaa kunnioittavan keskustelun sääntöjä eri tavoin ajattelevien ihmisten kesken. Vuoden mittaan olemme järjestäneet Tuomiokirkon kryptassa noin 10 kutsuseminaaria, Toivon dialogia, joissa olemme soveltaneet tätä menetelmää.”
Iltojen teemat ovat liittyneet syntyvyyteen, metsiin, maahanmuuttoon, suomalaisiin symboleihin, eläinten hyötykäyttöön, kiusaamiseen ja muihin erilaisia tunteita ja näkemyksiä herättäviin ajankohtaisiin kysymyksiin.
Heltelän mukaan dialogit ovat onnistuneet erinomaisesti. Jokaiseen iltaan on kutsuttu eri tavalla ajattelevia tavallisia ihmisiä, asiantuntijoita, nuoria, vanhoja, viranomaisia, maahanmuuttajia, syrjäytettyjä ja heitä, joiden ääni ei yleensä kuulu keskusteluissa.
“Me Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa olemme halunneet toimia niin, että meillä ei Toivon dialogeissa ole ollut omaa agendaa, vaan olemme pyrkineet vain tarjoamaan tilan, jossa erilaisista taustoista tulevien ihmisten on turvallista puhua”, tiivistää Heltelä.
Kirkosta tila dialogille
Yhteiskunnallinen keskustelu on siirtynyt pitkälti digitaalisille alustoille. Sosiaalinen media mahdollistaa lähes kaikkien osallistumisen dialogiin. Sen kääntöpuolena ovat kuitenkin kuplat: meistä jokainen rakentaa tietoisesti ja tiedostamatta ympärilleen somekuplaa, jossa esiintyy pääasiassa itseämme lähellä olevia mielipiteitä. Se kaventaa kykyämme ymmärtää muita tapoja nähdä maailmaa.
Tavallisten ihmisten yhteiskunnallista keskustelua olisi syytä käydä myös kuplien ulkopuolella ja kasvotusten.
Heltelä näkee, että evankelis-luterilaisella kirkolla olisi useita mahdollisuuksia olla rakentamassa siltoja ja parantamassa suomalaista keskusteluilmapiiriä. Hän uskoo, että seurakunnan rooli dialogi-illoissa on lisännyt luottamusta ja madaltanut kynnystä tulla mukaan.
“Maamme jokaisessa kolkassa on seurakunnan tiloja, joissa on mahdollista järjestää Toivon dialogeja. Tammikuussa julkaisemme Kirkkohallituksen kanssa yhteistyössä ohjekirjasen, jossa neuvotaan, miten niitä voidaan järjestää esimerkiksi nuortenillassa tai rippikouluissa.”
Dialogeissa kirkko tarjoaa tilan yhteiskunnalliselle keskustelulle. Entä tulisiko kirkon itse osallistua vahvemmin poliittiseen keskusteluun? Kirjoitushetkellä Suomessa on hallituskriisi ja ilmastonmuutos on aiheuttanut koko syksyn paljon keskustelua.
“Hallituskriisit ja päivänpolitiikka tuskin ovat kirkon ominta aluetta. Sen sijaan kirkko voi varmasti omista lähtökohdistaan olla mukana ilmastokeskustelussa. On kuitenkin hyvä muistaa, että paniikin lietsomisen sijaan kirkon profeetallisena tehtävänä on pitää yllä toivoa”, pohtii Heltelä.
“Profeetallisen kutsumuksensa mukaisesti kirkon on myös puututtava luomakunnan tuhoamiseen, yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen, vääristyneisiin arvoihin, rakenteisiin ja käytäntöihin. Kirkon erityisenä kutsumuksena on aina olla heikomman puolella. Niin Jeesus meitä opetti.”
Oispa dialogia
Huomaan pulssini olevan normaalia korkeampi. Suuressa kryptassa lämpötila tuntuu kohonneen samaa vauhtia tunnelman kanssa. Ihan kuin olisin tekemässä urheilusuoritusta. Olen kahden tunnin dialogin aikana seurannut herkeämättä keskustelua, kuunnellut aktiivisesti ja päässyt puhumaankin. Lopuksi jännitys vaihtuu helpotukseen - tosin vähän myös ärtymykseen: oispa keskustelu vielä jatkunut!
Kun kävelen pimenevässä illassa kotiinpäin, mietin, mitä dialogi on minussa aikaansaanut. Ovatko omat arvoni tai mielipiteeni muuttuneet? Huomaan, etteivät oikeastaan ole. Silti jokin tuntuu erilaiselta. Olen kuunnellut - ja pyrkinyt ymmärtämään - näkemyksiä, jotka ovat kaukana omistani ja jollaisia en päivittäisessä kuplassani edes kuule. Se on avartanut näkemystäni ihmisistä ja yhteiskunnasta.
Heltelä kiteyttääkin dialogin merkityksen: “Tärkeintä on kuunnella, miksi toiset ajattelevat omalla tavallaan. Aidon dialogin luonteeseen kuuluu, että sen lopputulos ei ole ennalta päätetty, eikä edes aavistettavissa.”
Dialogiin ryhtyminen ei ole omista arvoista irti päästämistä, vaan oman ymmärryksen lisäämistä. Kun omista ajatuksistaan puhuu eri tavoin ajattelevassa seurassa, ne myös joutuvat testiin. Vaatii uskallusta testauttaa omia ajatuksiaan. Juuri se on syy aidon dialogin haastavuudelle - mutta myös sen palkitsevuudelle.
Entä, jos kaikki testaisivat ajatuksiaan? Aikana, jolloin yhteiskunnallinen keskustelu on kärjistyneempää kuin koskaan, dialogille olisi todella tarvetta.
Olen ollut eduskunnassa töissä. Tiedän, että siellä on ihmisiä, jotka eivät haasta mielipiteitään osallistumalla dialogiin. Tiedän, että siellä ihmisiä, jotka eivät kykene edes tervehtimään erimielisiä ihmisiä käytävällä, niin surullista kuin se onkin. Aikana, jolloin yhteiskunnallinen keskustelu on kärjistyneempää kuin koskaan, dialogille olisi todella tarvetta.
Kuvitella, että ne aivan tavalliset ihmiset Tuomiokirkon hämärässä kryptassa olivat rohkeampia avoimeen keskusteluun kuin päätöksentekijät, joiden vastuulla on johtaa Suomea eteenpäin.
Meidän pitäisi rohkaista ihmisiä astumaan edes hetkeksi omasta kuplastaan pois ja antautua dialogille. Meidän pitäisi rohkaista erityisesti päättäjiä kuuntelemaan toisia. Meidän pitäisi rohkaista dialogiin säännöllisesti jo lapsena, jokaisessa koulussa.
Koska dialogi on jo arvo itsessään.
Teksti: Toni Ahva
Kuvat: Pixabay, Marja Heltelä