Kulttuuritilat ovat vaarassa monessa paikassa
Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on levinnyt teatteriharrastajakansan puolesta ikäviä uutisia. Toimitilojensa menettämisen uhan alla on Turussa niin Barker-teatteri kuin Turun ylioppilasteatterikin. Myös Jyväskylässä kamppaillaan samanlaisten ongelmien kanssa, sillä sielläkin toimivan ylioppilasteatterin tilavuokraa ajetaan jatkuvasti enemmän ahtaalle. Viime joulukuussa uutisoitiin siitä, kuinka Helsingin ylioppilasteatteri on vaarassa menettää Mustikkamaan kesäteatterinsa.
Ilmiöiden ajallinen läheisyys voi olla osittain sattumaa, osittain taas niiden taustalla on samanlaisia tekijöitä. Turun ylioppilasteatterilla ja Barkerilla uhkana on tilojen menettäminen johonkin ”tuottoisampaan” tarkoitukseen, sillä taidealan tuotot ovat pienemmät kuin voittoa tavoitteleva liiketoiminta. Jyväskylän ylioppilasteatterin ja Mustikkamaan kesäteatterin tilanteita yhdistää puolestaan tiloista ja resursseista kamppaileminen.
Tähän aikaan tuntuu, ettei mistään voi puhua mainitsematta koronaa. Tämäkään aihe ei ole poikkeus. Aika on ollut jokaiselle toimitaholle haastava, eikä vähiten taiteellisille aloille, joissa tulot vaihtelevat paljon normaalitilanteessakin. Taide on usein se, josta ollaan ensimmäisenä valmiita tinkimään, sillä sitä ei nähdä niin oleellisena perusedellytyksenä elämiselle ja arjen toiminnalle. Korona lisää siis oman pikantin mausteensa koko soppaan.
Mutta miksi kulttuuria ajetaan jatkuvasti ahtaalle muiden hankkeiden tieltä?
Tilakriisit tiivistetysti
Jyväskylän ylioppilasteatteri (JYT) toimii Ylioppilastalo Ilokiven tiloissa, joka kuuluu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnalle (JYY). Tiloissa järjestetään muutakin toimintaa ja JYY on jatkuvasti karsinut JYT:n käyttöoikeutta tilaan sillä tuloksella, että tällä hetkellä JYT:llä on käytettävissään vain yksi vuoro viikossa. Tällainen käyttörajoitus tekee teatterin tekemisestä käytännössä mahdotonta.
Helsingin Ylioppilasteatterin omistaman Mustikkamaan kesäteatterin kohtalo keikkui vaakalaudalla, koska Helsingin kaupunki päätyi leikkaamaan Ylioppilasteatterilta, koska se halusi jakaa avustuksia tasaisemmin muiden toimijoiden kesken. Tämä on todella ymmärrettävää ja muille avustuksia saaville tahoille iloinen uutinen, mutta vaikuttaa Ylioppilasteatterin toimintaan mittavasti.
Siinä missä yllä mainitut ongelmat ovat jopa ymmärrettäviä resurssien puutteiden vuoksi, kuulostavat Turun kuviot surullisemmilta. Barker-teatterin tiloihin kaavaillaan loft-asuntoja ja Turun ylioppilasteatterin (TYT) tiloihin uutisoitiin pahimmillaan mahdollisesti tulevan K-Market. TYT:n vuokranantajan vaihduttua viime joulun alla rakennukseen suunnitellaan saneerausta, jonka myötä tilan vuokra nousisi. Teatterin on vaikea vastata vuokrankorotukseen tuloja syöneen koronakevään jäljiltä – ilman koronaakin korotus on mittava – joten vuokranantaja esitteli vähin äänin tilaa kiinnostuneille ostajille, joita on myönnetty riittävän jonoksi asti. Jos tilanne äityy siihen, että tuottoa tavoittelematon teatteri kilpailee kaupallista toimijaa vastaan, peli vihelletään poikki nopeasti, kapitalismin eduksi.
Kulttuuria ei arvosteta mutta sitä kyllä kulutetaan
Palaan kysymykseeni siitä, miksi kulttuuritoiminta joutuu niin usein siirtymään syrjään muiden hankkeiden edestä. Yksinkertaisin vastaus on raha. Matalamman kynnyksen kulttuuritoiminta harvoin tuottaa samanlaisia summia kaupallisten toimijoiden tapaan, joten sen toiminta riippuu paljon myös valtion sekä kaupunkien jakamista tuista ja avustuksista. Näistä varoista kuitenkin kilpailee monta tahoa keskenään, eivätkä summat ole usein riittäviä kaikille, vaikka rahat pyrittäisiin jakamaan mahdollisimman tasaisesti. Joko kilpaillaan koko kakusta tai sitten kaikki saavat palasen. Palat jäävät ohuiksi siivuiksi, sillä ottajia on paljon.
On vaikea selittää, miksi kulttuuri on tärkeää. Samalla tavalla kuin on vaikea selittää, miksi ihmisten tulisi olla empaattisia toisiaan kohtaan tai välittää kaikkien oikeuksien toteutumisesta. Kulttuuri tarjoaa hengen ravintoa siinä missä K-market ruumiin ravintoa. Näiden arvottaminen keskenään on hölmöä: ne eivät edes kamppaile samassa sarjassa. Kulttuuriton elämä on tylsistyttävää ja turruttavaa mielelle. Kun ihmiset jäivät neljän seinän vangeiksi koronan puhjetessa keväällä, väitän heidän tuijotelleen enemmän Netflixiä kuin lompakkojensa sisuksia.
Koronan jyllätessä moni, itseni mukaan lukien, huokaili ”pääsisipä teatteriin”, sillä elävän taiteenkin katseleminen on ihan erilainen sosiaalinen tapahtuma kuin katsoa valkokangasta tai ruutua. Samalla tavalla kuin kaikki livemusiikkia kuunnelleet tai konserteissa käyneet ovat samaa mieltä siitä, että livemusiikki on aivan eri asia kuin radion kaiuttimista tai korvalapuista kuunneltu jytke. Kulttuuri hieroo sydäntä ja sielua tavoilla, joita on vaikea kuvailla. Se tarjoaa tajuamisen hetkiä ja tunteita, jotka elähdyttävät kaiken muun elämän keskellä. Ne ovat kuin pieniä heräämisiä nukkuvassa arjessa.
Ei se koko vaan se syke
Edellä mainittuja sielun heräämisiä tarjoavat toki kaupunginteatteri, Logomo ja Finnkino. On kuitenkin elitististä väittää, ettei samanlaisia tai jopa vahvempia tunteita voi herätä pienessä kellaripubissa, jossa tilan ja kokemuksen jakaa alle 20 ihmistä. Kuka tahansa sellaisessa pubissa ollut henkilö, joka on päässyt todistamaan intohimoisten ihmisten taitojensa toteuttamista tietää, että paikan ja yleisön koolla tai esiintyjän ammattitaustalla ei ole merkitystä. Upeaa elävää kulttuuria on kaikkialla ja kaikissa.
Elämysten tarjoamisen lisäksi pientahon teatterit tekevät arvokasta työtä siinä, että ne esittelevät kulttuurimaailmaa kiinnostuneille riippumatta taustasta, iästä tai muista meriiteistä. Niiden kautta ensikertalaiset pääsevät niin lavalle kuin kulisseihin puuhastelemaan. Teatterin tekemisestä kiinnostunut noviisi ei voi marssia kaupunginteatterin ovista sisään parrasvalojen loisto silmissään, mutta esimerkiksi TYT:lla kokemuksen puute ei ole este mihinkään. Teatteriin ei ole pääsykokeita, vaan työryhmät valitaan aina produktiokohtaisesti. Näin jokaisella on mahdollisuus monta kertaa vuodessa päästä osaksi toimintaa. Monelle teatteritoiminta on ollut käänteentekevää omassa elämässä ja hyvinvoinnissa. Tietenkään se ei tuota rahaa merkittävästi, joten sen hyötyä on vaikea tarkastella tuottavuuden kantilta, vaikka tämä kantti tuntuu olevan mittana nykyään kaikkeen.
Barkerin suojeltu vanha kutomorakennus puolestaan tarjoaa katon ja työtilat yli 50 taiteen ja luovan alan ammattilaisella, sekä yksittäisille taiteilijoille että yhteisöille. Vuosittain teatterilla käy 5000 kävijää, eli trafiikkia riittää. Paikalla on suuri vaikutus Turun kulttuuritoimintaan, vaikka maallikolle asia ei vaikuttaisikaan siltä.
Tilat ovat kiven alla
Miksi tilaongelma on saavuttanut nämä mittasuhteet? Teattereille ei ole uusi ilmiö joutua vaihtamaan tiloja tai kamppailemaan niistä. Ongelma piilee siinä, että teatterien ja taiteelliseen toimintaan soveltuvia tiloja ei löydy helposti menetettyjen tilalle.
Turun ylioppilasteatterin tiloja skouttaillut Keskon edustaja oli sanonut haastattelussa Turun sanomille, että kauppiaille esitellään jatkuvasti erilaisia tiloja mahdollisiksi toimitiloiksi. Hänen oli varmasti tarkoitus rauhoitella, että tilojen esittely ei tarkoita vielä käytännössä mitään. Samalla hän kuitenkin sanoitti ääneen olennaisen ison ongelman: siinä missä marketeille esitellään jatkuvasti mahdollisia liiketiloja, ei Turussa ole teatteritoimintaan sopivia tiloja juuri nimeksikään. Siksi TYT:n ja Barkerin ahdingot ovatkin niissä mitoissa, joissa ne ovat.
Joku saattaa suutahtaa, että jos tiloja ei löydy keskustasta, miksi teatterit eivät mene kauemmas. Mikä tarve teatterilla on olla kaupungin arvokkaimmilla neliöillä? TYT:n talousvastaava Nuppu Ervasti sanoo hyvin Ylen haastattelussa, että kulttuurin kuuluu olla kaupungin sykkeessä, eikä periferiassa. Kulttuuria työnnetään usein kauas pois ihmisten keskuudesta ja raivataan kaupallisen toiminnan tieltä, vaikka kulttuuri kiinnostaa ja liikuttaa ihmisiä.
Turku, tuo taiteen ja kulttuurin kaupunki
Turun seutu on merkittävä taiteilijakeskittymä Suomessa. Silti jo parinkymmenen vuoden aikana Turussa mittava joukko taiteentekijöitä on toistuvasti menettänyt työtilansa, etsinyt uuden ja aloittanut alusta - myös vuonna 2011, kun Turku julistettiin kulttuuripääkaupungiksi. Muun muassa Barkerin tiloista kaupunki on luvannut pysyvät työhuoneet taiteilijoille.
Turulla on arvostetun kulttuurikaupungin maine ja asema, sillä kaupungissa toimii monia eri harrastajateattereita Logomon ja kaupunginteatterin kaltaisten instituutioiden rinnalla.
Kertooko jotain kaupungin tai yhteiskunnan arvoista, että pienen tahon kulttuuritoimintaa ajetaan ahtaalle voittoa tavoittelevien tahojen tieltä? Henkistä pääomaa tuottavat tahot jäävät auttamattomasti toiseksi niille, jotka tuottavat taloudellista pääomaa eli konkreettista pätäkkää.
Turun sanomat kirjoittavat, että Turun kaupunki on itse tehnyt selvityksen, jossa todetaan, että osalta kulttuuritoimijoista puuttuu asianmukaiset toimitilat joko kokonaan tai käytössä olevat tilat ovat puutteelliset tai epäsopivat toimintaan. Toimintaan sopivien tilojen niukkuus vaikuttaa suoraan taiteelliseen toimintaan. Esimerkiksi teatteria on mahdotonta tehdä tiloissa, jotka eivät tarjoa sen tarpeisiin sopivia edellytyksiä. JYT:n tapauksessa, tilat ovat sopivat, mutta yksi päivä viikossa ei riitä mielekkäiden esitysten tekemiseen.
Teatteriharrastajien joukossa spekuloitiin, tuleeko TYTin tiloihin kaavaillun kaupan nimeksi K-market Teatro. Heti perään toivottiin, että juttu jää huonoksi vitsiksi eikä muutu kieroutuneeksi totuudeksi. Tulevaisuus on vielä auki, ja niin kauan asioille voi vielä tehdä jotain. Vielä voimme valita koko kansaa palvelevan elävän kulttuurin muutaman henkilön taskuja täyttävien tuottojen sijaan.
Saana Niemi
Näin voit auttaa vaikeuksissa olevia teattereita
Turun ylioppilasteatteri:
Voit liittyä TYT:n kannatusjäseneksi tai ostaa lahjakortteja osoitteessa: http://turunylioppilasteatteri.fi/auta-teatteria/
Jyväskylän ylioppilasteatteri:
Voit liittyä JYT:n kannatusjäseneksi osoitteessa:
Barker-teatteri: #kissmybarker
Tutustu Barker-teatteriin osoitteessa:
Kuva: Unsplash.com