top of page
  • Writer's pictureEtsijä -lehti

Hegemonin murros – maailmanloppu?

Hegemoni, maailmanpoliisi, supervalta, vapauden tuoja – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Hegemonia, eli tietyn valtion tai kulttuurillisen alueen huomattava ylivalta muihin nähden, on muinaiskreikkalainen sana, joka tarkoittaa johtamista. Hegemoneja voi olla useampi, mikä luontaisasti johtaakin kilpailuun. Nykyään Yhdysvallat ja Kiina kilpailevat keskenään yksiselitteisestä hegemonin asemasta. Termiä käytettiin ensimmäistä kertaa puhuttaessa antiikin Kreikan kaupunkivaltioiden eli polisten liitosta.


Vaikka polisten välisistä sodista onkin kulunut pari tuhatta vuotta, hegemonia ilmiönä on tullut politiikkaan jäädäkseen. Onkin keskeistä ymmärtää, miten hegemoni käyttää ja oikeuttaa asemaansa, jotta. Poliittisia ilmiöitä onkin hyvä tarkastella materialistisesta, eikä idealistisesta näkökulmasta; valtioiden keskuudessa ei ole vapauden tuojia, eikä myöskään ole hirmuvaltioita. Millainen sitten onkaan vallassaan kylpevä hegemoni?


Hegemonian toimintatavat


Ihmiskunnan historian alkusivuilla heimo valitsi keskuudestaan arvostetuimman henkilön johtajan asemaan. Samaan aikaan valitun harteille laskeutui painava vastuun taakka; odotukset oli täytettävä, piti osoittaa olevansa yhteisön luottamuksen arvoinen. Emme enää elä heimoissa ja globalisaation myötä pystymme identifioitumaan osaksi suurempaan ihmisjoukkoa. Aikanaan myös varhaiset sivilisaatiot sisäistivät eroavaisuutensa, sillä ne kävivät keskenään kauppaa ja sotia.


Kuvassa Ateenan poliksen rauniot auringoisella ilmalla.
Ateenan poliksen rauniot. Kuva: Heavenly Tours.

Jos heimoissa arvostus ansaittiin yhteishyvään tähtäävillä teoilla, niin sivilisaatioiden tasolla tilanne olikin, ja on, ymmärretysti päinvastainen – myöhäiskeskiajalla syntyneet kansallisvaltiot kilpailivat keskenään siirtomaista, rikkauksista, aseista ja kulttuurista. Kyseisessä kilpailussa rahalla, niin kuin nykyäänkin, oli tärkein rooli. Rahalla voi varustaa armeijan, hankkia liittolaisia, vahvistaa taloudellista asemaa kansainvälisillä markkinoilla sekä, sopivan hetken sattuessa, puuttua kilpailijan sisäpolitiikkaan rahoittaen itselleen kuuliaista oppositiota. Toimintatavat ovatkin tuttuja niin kutsuttujen löytöretkien ajoilta, jolloin Brasiliasta tuotiin kultaa ja puuta Portugaliin. Itsenäinen Brasilia 200 vuotta vanha ja vieläkin osa Amazonin puista päätyy laittomasti Portugaliin.


Kulttuuri ja hegemoni – todellisuus, jossa elämme


Hegemonin tiukka ote kulttuurista mahdollistaa sille suotuisten aatteiden ja arvomaailman levittämisen. Hyviä esimerkkejä kulttuurillisesta vaikuttamisesta ovat johdannossa mainitut kreikkalaiset polikset. Vaikka Rooman imperiumi valloittikin polikset, niiden kulttuurilliset aikaansaannokset kuten taide, kirjallisuus, teatteri ja uskonto muokkasivat roomalaista yhteiskuntaa. On ironista, että polisten kulttuuri on säilynyt päiviimme asti roomalaisten kopioiden ansiosta.


Nykyään Yhdysvalloilla on selkeä yliote kulttuurista – Hollywoodin elokuvia katsotaan ympäri maailmaa ja sarjakuvien supersankarit kuuluvat lähes jokaisen lapsuuteen.

Ennen länsimaiden kiinnostusta Aasiaa kohtaan, Kiinalla oli siellä vahva hegemoninen asema. Nykyisten Etelä- ja Pohjois-Korean alueilla paikalliset aateliset (kor. yangban) opiskelivat kiinaa ja jopa kansankieltä kirjoitettiin kiinalaisilla merkeillä (kor. hanja). Kiinan hegemonia perustuikin periferian eli syrjäseudun kuuliaisuuteen. Paikalliset saivat pitää kuningassukunsa ja hallita alamaisiaan, mutta tärkeät ulkopoliittiset kysymykset päätettiin Pekingissä – oli useita kuninkaita, mutta vain yksi keisari.


Nykyään Yhdysvalloilla on selkeä yliote kulttuurista – Hollywoodin elokuvia katsotaan ympäri maailmaa ja sarjakuvien supersankarit kuuluvat lähes jokaisen lapsuuteen. Kulttuurin kautta pönkitetään ja perustellaan Yhdysvalloille suotuisaa näkemystä oikeasta ja väärästä. Kulttuuria muokkaa myös suurvaltamedia, jonka lähtökohtana ovat länsimaiset individualistiset arvot ja käsitykset oikeanlaisesta yhteiskunnasta. Osa ihanteista – kuten demokratia – kopioitiinkin pienine muutoksineen antiikista.


Media hegemonin imagon tukena


Medialla on keskeinen rooli tiedon levittäjänä, digitalisaation myötä sen vaikutus on vain lisääntynyt. Perinteiset uutismediat, kuten BBC, CNN, The New York Times ovat kasvaneet globaaleiksi ja jossain määrin jopa syrjäyttäneet pienemmät paikalliset mediat. Onkin selvää, että BBC:n uutisointi ei rajoitu pelkästään Iso-Britanniaan. Myös suomalaiset mediat poikkeuksetta siteeraavat anglosaksisia valtamedioita, vaikka aihe koskisi esimerkiksi Euroopan ulkopuolista aluetta. Näin ollen länsimaiseen valtamediaan kohdistuva kritiikki valikoivasta ja eurosentrisestä uutisoinnista osuu ytimeen, sillä länsimaiset valtamediat tietoisesti laajentavat toimintaansa Euroopan ulkopuolelle ja näin ollen lupautuvat uutisoimaan muilta maanosilta. Ideaalitilanteessa monopolistisen asema saavuttanut media suhtautuisi valtaansa vastuullisemmin ja puuttuisi samanlaisella intohimolla länsimaisten suuryritysten mielivaltaisuuteen kuin mitä kiinalaiseen neokolonialismiin Afrikassa.


Kuvassa kaksi kiinalaista ovenkolkutinta, joissa kuvattuna lohikäärmeet. Kolkuttimet ovat kiinni lukolla.
Maailmanpoliittisella areenalla Kiina on yhdysvaltalaisen hegemonian suurin haastaja. Kuva: Reinhold Möller, CC-BY-SA 4.0

Länsimielistä näkemystä levitetään massoille ja sitä käytetään lähtöpisteenä analysoidessa kansainvälistä politiikkaa. Mediassa näkyvät vastakkainasettelut ”meidän” ja ”niiden” välillä ovat myös tärkeitä tekijöitä – vastakkainasetteluilla voidaan nimittäin oikeuttaa hyökkäämistä muihin valtioihin, pommitukset ja sodat. Orientalismin käsitteen isä Edward Said onkin korostanut sitä, että poliittinen länsi tarvitsee vertailukohteen ennen kaikkea määritelläkseen itseään.


Sota on aina väärin ja siksi sen tuomitseminen pitäisi olla myös johdonmukaista hyökkääjästä riippumatta.

Irakin, Afganistanin ja Libyan ihmisoikeusrikoksista kirjoitettiin tiheään tahtiin, lukijoille vakuuteltiin, ettei tilanteeseen ole muutakaan ratkaisua kuin sotatoimet. Kyseiset maat ovat vieläkin sekasorrossa ja kärsivät terrorismista, vaikka vuosikymmeniä lupailtiin demokratiaa ja rauhaa Lähi-itään pystyttäen sotilastukikohtia. Diktatuureja on maailma täynnä, mutta vain hegemonin öljydollaria vastaan kapinoivat valtiot päätyvät sisällissotien kierteeseen. Demokratian tuomisesta onkin muodostunut jo eräänlainen sarkastinen kiertoilmaisu sodalle.


Kollektiivinen länsi on ehtinyt julkaista jo kymmenen pakotepakettia Venäjälle ja sotaa paheksutaan avoimesti osoittaen tukea Ukrainalle. Sota on aina väärin ja siksi sen tuomitseminen pitäisi olla myös johdonmukaista hyökkääjästä riippumatta. Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta Venäjään kohdistuvat pakotteet ovat perusteltuja. Kuubaan kohdistunut kauppasaarto, lukuisat sotilaalliset operaatiot Lähi-idässä sekä Etelä-Amerikan maiden sotilasjunttien tukeminen rikkovat kaikki kansainvälisen politiikan normit, mutta Yhdysvaltojen vastuuseen saattamista ei näy. Pinnalle nouseva kaksinaamaisuus ei kuitenkaan yllätä. Latinankielinen lentävä lause ”Mikä sopii Jupiterille, ei sovi härälle” kuvaileekin osuvasti hegemonian ydinajatusta.


Hegemonin murros – keksitty kauhutarina


Kulttuurin, talouden ja median lisäksi hegemoni voi ylläpitää asemaansa maailmanpoliisina mustamaalaamalla vastapuoli. Kiinasta puhuttaessa usein korostetaan maan diktatuurimaista luonnetta, sensuuria ja muita ikäviä asioita. Yhdysvallat puolestaan nähdään demokratian ja sananvapauden kehtona. Kiinan mahdollinen nousu hegemoniksi nähdään miltei maailmanloppuna ja synkkiä uhkakuvia maalataan ympäri Eurooppa.


Yhdysvaltojen epäilyttävä 20 vuoden pituinen ”taistelu” Talibania vastaan ja kylmän sodan aikaiset puuttumiset Euroopan maiden sisällispolitiikkaan ei kuitenkaan nähdä uhkana suvereenisuudelle. Brittiläisen Armin siirtyminen Yhdysvaltojen siiven alle ei myöskään herätä Lontoossa Kiinan pelkoon verrattavissa olevaa kohua, vaikka kyseessä on Iso-Britannian merkittävimpiä teknologiaan erikoistuvia suuryrityksiä.


Hegemonia on merkittävä osa suurvaltapolitiikkaa ja sen mahdollinen murtuminen ei vaikuta merkittävästi tavallisen tallaajan elämään. Suomettumisen aika miellettiin suorastaan kärsimysten ajaksi. Uhkakuvista huolimatta Suomea ei valloitettu ja se kävi kauppaa sekä Neuvostoliiton että Yhdysvaltojen kanssa. Sensuuria myös kierreltiin ja Neuvostoliittoa kritisoitiin rivien välistä. Kansainvälisen politiikan jännitteet ovat ennalta-arvaamattomia, siksi onkin hyvä pitää taukoa uutisista ja muistaa, että suurpolitiikassa tapahtuva murros ei välttämättä tuo omaan elämään maailmanloppua. Hetkellistä rauhaa voi löytää kaveriporukasta, uskonnosta tai vaikkapa harrastuksesta.


Kuvassa tie kohti valkoista rakennusta. Tie on reunustettu kummaltakin puolelta eri maan lipuilla.
Ideaalitilanteessa kaikkien kuuluisi noudattaa kansainvälistä lakia. Kuva: Univariety.

Laura Kääntee

Kirjoittaja on ylikierroksilla käyvä portugalilaisen filologian opiskelija, joka on hieman huolestunut maailmanpoliittisesta tilanteesta. Sivuaineena painavat historia ja kulttuurintutkimus eivät myöskään tarjoa turvallista eskapismia.


 

Lähteet:


Anderson, Perry. The H-word: The peripeteia of hegemony. Verso Books, 2022.

Ji-young Lee. China’s Hegemony : Four Hundred Years of East Asian Domination.

Columbia University Press; 2016.



https://www.bloomberg.com/news/articles/2023-03-04/london-s-investment-appeal-is-unraveling-as-arm-heads-to-the-us




Comments


bottom of page