• Etsijä -lehti

Nostin pizzakääreen roskikseen ja huomasin muuttuneeni — Näin Roska päivässä -liike vaikuttaa

Roska päivässä -liike on liike, joka kannustaa ihmisiä kiinnittämään huomiota roskaamiseen ja siivoamaan ympäristöään. Etsijän päätoimittaja kävi tapaamassa liikkeen perustajaa ja sai mukaansa monta miniroskista ja vaikuttavan viestin.


Miksi roskaamme omaa elinympäristöämme?

On järkyttävää, miten paljon muualla maailmassa roskataan. Onneksi meillä Suomessa on niin siistiä. Tai näin luulemme.

Ympäristön kohtalainen siisteys on meille suomalaisille itsestäänselvyys, johon vaikuttavat monet tekijät. Katujen siistijät tekevät verorahoillamme näkymätöntä työtä sellaiseen aikaan, jolloin suurin osa ihmisistä vielä nukkuu. Ilman heitä ympäristömme olisi varsin toisen näköinen.


Kaikkeen hekään eivät pysty. Katso vaikka seuraavan kerran lähikatusi ojia tarkoin silmin. Löydät varmasti vähintään maailman yleisimpiä ja myrkyllisimpiä roskia eli tupakantumppeja.

Tupakoimattomatkaan eivät saa synninpäästöä, sillä ympäristö on täynnä myös muuta roskaa. Karkkipapereita, muovikääreitä, paperiroskaa, lasinsiruja… Miksi teemme näin itsellemme ja muille?


Roska päivässä -liike sai alkunsa sotkuiselta hiekkarannalta

Vuonna 1996 helsinkiläinen Tuula-Maria Ahonen vietti päivää lastensa kanssa Hietaniemen uimarannalla ja havahtui siihen, ettei lasten voinut antaa temmeltää rannalla paljain jaloin. Ranta oli täynnä lasinsiruja ja muuta roskaa. Omassa lapsuudessaan Ahonen muistaa asian olleen vielä toisin.


Ahonen keksi, että jos jokainen ihminen keräisi edes yhden roskan päivässä, eläisimme varsin toisenlaisessa maailmassa.

Asia jäi vaivaamaan Ahosta neljäksi vuodeksi, kunnes vuonna 2000 hän päätti perustaa roskaliikkeen. Liikkeen idea syntyi voimakkaan intuitiivisena ideana, jota hän kuvailee korkeammaksi viisaudeksi. Uskonnolliseksi hän ei itse tunnustaudu mutta toteaa, että joku voisi kutsua ideaa Jumalan johdatukseksi.


Ahonen keksi, että jos jokainen ihminen keräisi edes yhden roskan päivässä, eläisimme varsin toisenlaisessa maailmassa. Tästä ajatuksesta kummuten liike sai nimekseen Roska päivässä, ja sen kotisivut on tähän päivään mennessä käännetty jo 23 eri kielelle vapaaehtoisten roskaliikkeen jäsenten voimin.

Kahden vuosikymmenen aikana roskien keräämisestä on tullut Ahoselle ja lukemattomille muille roskaliikkeen jäsenille olemisen tapa — jotain, joka on juurtunut osaksi tavallista arkea.


Roska päivässä -liikkeen jäsenet värväävät uusia jäseniä ihan vain kutsumalla mukaan. Liittyminen ei vaadi muuta kuin lupauksen toiminnasta; henkisen sitoumuksen ja päätöksen olla mukana.


Miniroskis muistuttaa tärkeästä tehtävästä pitää ympäristö puhtaana

Keskeinen osa liikkeen toimintaa ovat miniroskistyöpajat, joita Ahonen kertoo pidetyn lukuisissa eri laitoksissa, organisaatioissa ja tapahtumissa. Roskis ei ole kaupallinen tuote, eikä kovin monimutkainen. Sellaisen voi jokainen tehdä itse vaikkapa vanhasta filmipurkista.

Työpajoissa miniroskiksista tehdään persoonallisen ja hauskan näköisiä liimaamalla niihin kuvia. Tämä tekee esineestä erityisen ja kiinnittää huomion siihen, että esineellä on tärkeä tarkoitus: pitää ympäristö puhtaana.


Nainen vihreissä vaatteissa näyttää hameen taskusta värikkääksi koristeltua miniroskista.
Miniroskis kulkee kätevästi taskussa. Kuva: Jari Peltoranta
On edelleen kulttuurinen ja sosiaalinen normi, että tupakka tumpataan maahan. Monet jopa kuvittelevat sen olevan harmiton ja maatuva roska.

Todellisuudessahan roskien kerääminen tai vähintään omien jälkien siivoaminen ei vaadi koristeltua purnukkaa. Ahonen itse kantaa taskussaan myös esimerkiksi leipäpusseja. Pussin avulla roskien kerääminen on myös hygieenistä.


Tupakoiville miniroskis on kuitenkin kaikkein kätevin. On edelleen kulttuurinen ja sosiaalinen normi, että tupakka tumpataan maahan. Monet jopa kuvittelevat sen olevan harmiton ja maatuva roska. Näin ei kuitenkaan ole. Miten taskussa kulkevasta tupakkaroskiksesta saataisiin normi?


Ylipäätään miniroskis on konkreettinen esine, jonka voi antaa lahjaksi, ja joka olemassaolollaan muistuttaa roskaamattomuuden ja omien jälkien siivoamisen tärkeydestä. Ahonen itse kuvailee miniroskiksen merkitystä ”pienen esineen voimaksi”. Vaikka leipäpussi ajaa saman asian, voi kauniiksi tuotteistetuilla miniroskiksilla olla yllättävä vaikutus.


Häpeä on tehokas kannustin

Muu roskaaminen koetaan kenties nolompana toimintana kuin tupakan tumppaaminen. Roskia on kaikkialla, mutta jostain syystä harvoin näkee ketään heittämässä roskia maahan. Ehkä ihmiset roskaavat eniten silloin, kun kukaan ei näe. Tai silloin, kun harva välittää, eli yöaikaan ja humalassa.

Yksi yhä tavallinen tapa on roskien heittäminen ulos liikkuvan auton ikkunasta. Ahonen kertoo yrittäneensä lähestyä Autoliittoa useaan otteeseen vaikuttaakseen autoilijoihin, mutta jääneensä täysin ilman vastausta.


Sosiaalinen häpeä on ymmärrettävä tunne, mutta se täytyisi pystyä valjastamaan roskaliikkeen käyttöön niin, että olisi todella nolompaa roskata ja olla siivoamatta ympäristöään.

Totesimme Ahosen kanssa yhdessä, että auto on modernille ihmiselle keskeinen vapauden symboli. Pyhä lehmä, johon ei saa koskea. Siksi autoilijoihin vaikuttaminen voi olla erityisen vaikeaa. Kulttuurin muuttaminen ei ole helppoa, mutta se on silti mahdollista.

Jotkut ovat kertoneet häpeilevänsä roskien keräämistä julkisesti peläten, että heitä pidettäisiin pullonkerääjinä. Sosiaalinen häpeä on ymmärrettävä tunne, mutta se täytyisi pystyä valjastamaan roskaliikkeen käyttöön niin, että olisi todella nolompaa roskata ja olla siivoamatta ympäristöään.


Uimarannalla on valtava määrä ihmisten jättämiä roskia.
Idea liikkeestä alkoi hautua Tuula-Maria Ahosen mielessä alun perin jo vuonna 1996, kun hän järkyttyi uimarannan roskaisesta todellisuudesta. Kuvituskuva. Kuva: Sergei Tokmakov, Pixabay

Esimerkin näyttäminen on ylivoimaisesti tärkein muutosvoima

Ahosen mukaan ehdottomasti kaikkein voimakkain muutoksen voima on esimerkki. Hän uskoo esimerkin näyttämisen voimaan niin vahvasti, että hän on jaksanut tehdä tätä työtä yli kaksi vuosikymmentä, eikä väsymistä näy.


Ahonen on osallistunut kahdesti jopa Linnan juhliin, joihin hänet on kutsuttu nimenomaan roskaliikkeen perustajana.

Kysyin, eikö missään vaiheessa ole tullut toivoton olo. Eivätkö ihmiset laita hanttiin, kun heitä kehotetaan keräämään roskia?


Enimmäkseen Ahonen muistaa onnistumisia, ihania ja joskus tunteikkaitakin kohtaamisia ja kiitteleviä palautteita. Jos joskus joku oli sanonut pahasti, kymmenen hyvää palautetta peittivät sen alleen. Ahonen on osallistunut kahdesti jopa Linnan juhliin, joihin hänet on kutsuttu nimenomaan roskaliikkeen perustajana.

Onko kaksi vuosikymmentä aktiivista roska-aktivismia sitten tuottanut muutosta? ”Miniroskikset tuottavat jatkuvasti muutosta”, Ahonen toteaa. Roskaliikkeen sanoma leviää verkostomaisesti ihmiseltä ihmiselle.


Esimerkin voima näyttäytyy yksinkertaisimmillaan niin, että itse alkaa kerätä roskia ympäristöstään ja muut vähintään huomaavat sen, elleivät jopa seuraa perässä. Ahonen on itse todennut menetelmän toimivaksi käytännössä moneen kertaan.

Roskien keräämisestä pitäisi tulla arkinen tapa

Itse innostuin roskien keräämisestä jossain korona-ajan keskellä niin, että ostin jopa roskapihdit ja päätin aloittaa roskalenkkeilyn Roskajuoksijan päiväkirjan hengessä. Harrastukselle kävi niin kuin kaikille muillekin harrastuksilleni, eli se unohtui viikossa.

Roskien poiminnasta pitäisi saada siis sisäistettyä niin arkinen tapa, ettei se vaatisi erillistä päätöstä aloittaa uusi harrastus. Miten Ahonen on itse jaksanut olla niin pitkäjänteinen?


Pitkäjänteisyydestä Ahonen huomauttaa, että naisten äänioikeustaistelu kesti 100 vuotta. Hän uumoilee, että roskaaminen saadaan loppumaan nopeammin.

Ahonen kertoo, että hänelle itselleen intuitiivinen alkusysäys liikkeen perustamiselle oli niin voimakas kokemus, että se on kantanut pitkälle. Hän myös esimerkiksi käy ystäviensä kanssa kävelyillä niin, että on oletusarvoista kerätä samalla roskia.

Roskien keräämisestä on siis todella tullut olemisen tapa. Pitkäjänteisyydestä Ahonen huomauttaa, että naisten äänioikeustaistelu kesti 100 vuotta. Hän uumoilee, että roskaaminen saadaan loppumaan nopeammin.


Muurahaiset kiipeävät toistensa päällä kurottaen ilmassa riippuvaan puun lehteen.
Yhdessä tekemällä pääsee pitkälle. Kuva: Pixabay

Roskaongelma ei ratkea sillä, että kieltäydymme siivoamasta toisten jälkiä

Aiemmin en ole välittänyt roskien keräämisestä ehkä siksi, että itselleni on päivänselvää, etten koskaan itse heitä roskia ympäristöön. Laitan roskat mielummin vaikka reppuun ja taskuihin, jos roskiksia ei ole lähellä.

Ympäristömme on kuitenkin meidän kaikkien yhteinen. Onko rakentavaa ajatella asiaa niin yksilöllisesti kuin itse tein? Ahosen tavattuani ymmärsin, että ei. Roskaongelma ei ratkea sillä, että kieltäydymme siivoamasta toisten jälkiä.


Yhtenä päivänä kaupungilla huomasin sen kummempia ajattelematta nostavani muovisen pizzakääreen kadulta roskikseen samalla, kun juttelin puolisolleni niitä näitä. Kohtaamisilla ja hyvällä esimerkillä on väliä.


Karoliina Virkkunen

 

#lokakuu2022