• Etsijä -lehti

Muutoksesta

Kreikkalainen filosofi Herakleitos on todennut: ”Muutoksen maailmassa yksi asia on muuttumaton: taukoamaton muuttuminen.” Erityisesti parin viimeisimmän vuoden aikana tähän on ollut helppo samastua.


Vuoden 2020 alussa iskenyt koronaviruspandemia laittoi koko ihmiskunnan hetkellisesti polvilleen miettimään, miten kaikki arkisetkin toiminnot voidaan toteuttaa uudessa normaalissa – ja myös palaamaan tärkeiden perusasioiden äärelle, kuten siihen, miten näinkin haastavassa tilanteessa voidaan pyrkiä yhteisöllisyyteen ja pelastamaan mahdollisimman monia ihmishenkiä.


Yhteisöllisyyden muutos onkin tässä haastavassa tilanteessa ollut paitsi vaikeimpia, myös traagisimpia asioita. Se on vaikuttanut esimerkiksi ihmisten hengellisen elämän harjoittamiseen. Normaalin messuun ja kirkkokahveille kokoontumisen sijaan koronapandemia ajoi ihmiset ruutujen ääreen seuraamaan striimiä kirkosta, jossa paikalla ovat vain messun toimittajat.


On mahtavaa, että nykyajan teknologia sallii striimaamisen kaltaiset innovaatiot. Niille, joille messu on kenties viikon tärkein tapahtuma kohdata muita ihmisiä hengellisen aspektin lisäksi, striimi ei voi korvata toisen ihmisen kanssa käytyjä keskusteluja. Koronatilanteen parantuminen mahdollisti onneksi myöhemmin ehtoollisella käynnin striimatun messun jälkeen, ja nyt kirkkoihinkin on vähitellen voitu palata.



Kuvassa keskellä kirkon ovi. Oven edessä on kyltti, jossa lukee: Church closed, please visit out website for virtual mass schedules.
Kuva: Pixabay

Hengellisen elämän harjoittamisen lisäksi yksi tärkeä ja itseäni lähellä oleva ryhmä, jonka yhteisöllisyyteen koronapandemia on vaikuttanut, ovat tietysti opiskelijat. Toimin vielä hetken SKY:ssä opiskelijatoiminnan koordinaattorina ja pääsin itsekin opiskelemaan toista tutkintoani valtiotieteelliseen tiedekuntaan niin sanottuna koronafuksina viime vuonna, joten näiden ja muunkin opiskelijajärjestötoiminnan kautta olen päässyt seuraamaan opiskelijaelämän muokkautumista pandemiatilanteeseen melko aitiopaikalta.


Maaliskuu 2020 tuskin pyyhkiytyy pois mielestäni aivan lähiaikoina. Oli poikkeuksellisen kuormittavaa ottaa ensin vastaan tieto maailmanlaajuisesta pandemiasta, josta kukaan ei vielä tiedä tarpeeksi ja samaan hengenvetoon kuulla, että kaikki yli 10 hengen kokoontumiset kielletään. Tätäkään tietoa ei kovin kauaa ehtinyt prosessoida, kun oli jo otettava haltuun useampiakin etäyhteyksin toimivia järjestelmiä ja muita juttuja, joilla oli mahdollista järjestää interaktiivista toimintaa verkon välityksellä.


Joku voi hyvinkin kokea, että striimatut jumalanpalvelukset ovat helpottaneet hengellistä elämää todella paljon, jos kirkkoon on muuten haastavaa päästä.

Opiskelijoiden ja kenties monien muidenkin näkökulmasta koronapandemia on muutoksen kannalta tarkastellessa erikoinen asia. Kaikki muuttuu yhdessä silmänräpäyksessä normaalista jopa sotatilan kaltaisiin uudelleenjärjestelyihin, kaikki kohtaamiset laitetaan minimiin, koko käsitys normaalista arjesta on laitettava täysin uusiksi.


Samalla kuitenkin ainakin itsestäni tuntui moneen otteeseen etenkin ensimmäisenä ja myös toisena koronakeväänä, että yhtäältä kaikki muuttui, mutta toisaalta muutosta on todella vaikeaa hahmottaa, koska kaiken toteutuminen etäyhteyksien välityksellä passivoi arkea niin paljon. Toki muutos aiemmin aktiivisesta arjesta ruudun ääreen on helppo noteerata, mutta se yksinään ei riitä kuitenkaan kuvailemaan kaikkia niitä tasoja, joita koronapandemian aiheuttamiin muutoksiin liittyy.


Muutokseen liittyy aina sekä myönteisiä että kielteisiä puolia. Niinpä haluankin nostaa tähän myös sen näkökulman, että kaikille etäyhteyksien äärelle siirtyminen ei ole ollut pelkästään huono asia. Joku voi hyvinkin kokea, että striimatut jumalanpalvelukset ovat helpottaneet hengellistä elämää todella paljon, jos kirkkoon on muuten haastavaa päästä. Striimattukin messu voi olla parempi kuin ei messua ollenkaan, sillä messun kautta, tapahtui se millä yhteyksillä tahansa, on joka tapauksessa mahdollista välittää lohtua ja toivoa vallitsevan tilanteen keskelle.


Mitä tulee opiskelijaelämään, on varmasti paljon opiskelijoita, joilla esimerkiksi työnteko on muuttunut paljon helpommaksi etänä suoritettavien kurssien vuoksi. Kaikki eivät myöskään kaipaa samalla tavalla kasvotusten tapahtuvaa kohtaamista, ja monia asioita voi olla jopa helpompi kommunikoida etäyhteyksien kautta.


Osalle voi olla helpottavaa, kun läsnäolopakollisen ja luentosalissa toteutettavan kurssin voikin katsoa omalta kotipaikkakunnalta käsin ja tavata esimerkiksi perhettä ja paikkakunnalla asuvia ystäviä, jotka muuten olisivat kaukana opiskelupaikkakunnalta.


Lisäksi voin ainakin itse samastua siihen, että pandemia-aika on ollut todella hyvä hetki pysähtyä omien arvojen, ihmissuhteiden ja ylipäätään arjen äärelle miettimään sitä, mitkä asiat ovat hyvin, mistä voin karsia ja mitä minulle ja ympärilläni oleville ihmisille kuuluu.


Toisaalta ajattelen, että tulevaisuus on joka tapauksessa jollain tavalla tuntematon, on ollut jo ennen tätä pandemiaa ja tulee olemaan myös tästä eteenpäin.

Syksyn 2021 aikana toivoa ja valoa on jo alkanut näkyä tunnelin päässä. Opiskelijajärjestö- ja ylipäätään korkeakoulukentällä ja kirkossa on jo palattu pitkälti kasvotusten tapahtuviin kohtaamisiin, joiden rinnalla kulkee myös etäosallistumismahdollisuus. Loppuvuoden uutiset uudesta virusvariantista ja etätyösuosituksesta vetävät toki sumuverhon tulevaisuuden eteen.


Toisaalta ajattelen, että tulevaisuus on joka tapauksessa jollain tavalla tuntematon, on ollut jo ennen tätä pandemiaa ja tulee olemaan myös tästä eteenpäin. Tämä poikkeuksellinen ajanjakso on vain tehnyt tuntemattomasta vielä helpommin havaittavaa.


Loppuun haluan sanoa jonkinlaisena kevennyksenä, että vaikka muutos olisikin ainoa pysyvä asia, niin joulu näyttää silti tulevan myös tänä vuonna yhtä varmasti kuin aina ennenkin. Emme vielä tiedä, joudutaanko lähempänä joulua tekemään vielä jonkinlaisia poikkeusjärjestelyitä, mutta se ei silti välttämättä vaimenna tai poista joulun varsinaista merkitystä, mikä se itse kullekin on.


Tänäkin jouluna toivon, että mahdollisimman moni saisi kokoontua edes pienimuotoisesti tai etäyhteyksin omien läheistensä kanssa rakkauden ja toivon sanoman äärelle. Toivon, että muuttuvasta maailmantilanteesta ja sen mahdollisesti aiheuttamasta kuormituksesta huolimatta jokaisella olisi mahdollisuus pysähtyä itsensä ja läheistensä äärelle, katsomaan oman asuinympäristönsä jouluvaloja, nauttia siitä pienestä määrästä lisää valoa, jota juuri satanut lumi on tuonut, laulaa joululauluja ja ylipäätään jättää hetkeksi arjen huolet taakse.


Muutoksia on ja tulee aina olemaan, mutta on tärkeää tiedostaa, mitkä asiat pitävät pinnalla myös muutosten keskellä.


Salli Ahtiainen-Helanne

Kirjoittaja on SKY:n paikallissihteeri, teologi, sosiaalitieteilijä ja opiskelijajärjestöaktiivi. Hän on kiinnostunut paitsi muutosten tuomista mahdollisuuksista, myös ihmisten kanssa toimimisesta ja uusien asioiden oppimisesta. Hän kuvailee itseään pesunkestäväksi jouluihmiseksi, ja esseen myötä hän haluaa toivottaa jokaiselle siunattua adventin aikaa, hyvää joulua ja parasta mahdollista hyvää uuteen vuoteen 2022.

#joulukuu2021