Kuinka hengellinen auktoriteetti välittää opetuksensa? Usein opettajat ovat nuhteettomia pyhimyksiä, mutta jotkut valitsevat opetustavakseen niin kutsutun malamatin tien. Käsite viittaa menetelmään, jossa henkinen auktoriteetti käyttäytyy tarkoituksella paheksuttavasti. Metodin tarkoituksena voi olla mm. kohdistaa seuraajien huomio opettajasta opetukseen.
Pyhän opetuksen pedagogiikka
Useissa hengellisissä suuntauksissa vallitsee ajatus, että valaistuneen henkilön on tultava ”torille auttavin käsin”, maalliseen maailmaan vähentämään muiden ihmisten kärsimystä. Kuitenkin ne, joilla on luontaista karismaa, erityislaatuista viisautta tai merkittävä aura olemisessaan, tulevat helposti ihailun ja palvonnan kohteiksi. Ihmisten huomio kohdistuu auktoriteetin ulkoiseen olemukseen, eikä siihen, mitä hän opettaa.
Kuvittelemme toisten ihmisten ”sen jonkin” siroavan päällemme, mikäli matkimme heidän tekojaan, saamme heidän nimikirjoituksiaan tai yritämme näyttää heiltä.
Joidenkin henkilöiden tapauksessa esimerkillä opettaminen on olennainen tiedon välittämisen tapa. Monet pyhimykset ovat opettaneet sanoin, tarinoin ja vertauksin, mutta lisäksi heidän elämistään ja elämäntavoistaan on tullut tavoiteltavia. Esimerkkejä ovat pyhiinvaellukset paikkoihin joissa pyhät ihmiset ovat käyneet tai filippiiniläisten vuosittaiset ristiinnaulissemisseremoniat Jeesuksen kärsimyksen kokemiseksi. Kuvittelemme toisten ihmisten ”sen jonkin” siroavan päällemme, mikäli matkimme heidän tekojaan, saamme heidän nimikirjoituksiaan tai yritämme näyttää heiltä.
Karismaattisten johtohahmojen seuraajat tulevat tietoisesti tai tiedostamattaan riippuvaiseksi johtajastaan. On kuitenkin hengellisiä opettajia, jotka ovat valinneet niin sanotun malamatin tien.
Keräämällä moitteita itseensä opettajat tai muut hengen polulla pitkälle taivaltaneet voivat välttää itseensä kohdistuvat kiitoksen ja ihailun ja kätkeä todellisen olemuksensa.
Epätäydellisyyden edut
Malamatin tie (arabian kielen sanasta Malāmah (ملامة), moite/syyllisyys) on varsinkin suufilaisuudesta tuleva opetusmetodi, vaikka vastaavia ajatuksia on ollut muissakin perinteissä. Siinä missä karismaattiset hengelliset johtajat (sekä ihmiset yleensä) pyrkivät hyveellisyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja muiden kulloinkin hyväksyttyinä olevien hyveiden toteuttamiseen joko käytännössä tai näennäisesti, malamatin tietä kulkeva opettaja rikkoo tarkoituksellisesti kuvaa itsestään täydellisenä ihmisenä.
Keräämällä moitteita itseensä opettajat tai muut hengen polulla pitkälle taivaltaneet voivat välttää itseensä kohdistuvat kiitoksen ja ihailun ja kätkeä todellisen olemuksensa. Hyvin pelkistetysti muotoiltuna voitaneen sanoa, että ”jotain” omaava ihminen näkee tietoisesti vaivaa peittääkseen tämän ”jonkin” muilta.
Osa voi valita ”moitteen metodin” jo varhain. Jos jotkin ihmisyksilöt osoittivat jo nuoressa iässä merkkejä mahdollisuudesta nousta korkeaan asemaan, he saattoivat suojella itseään alkamalla keräämään moitteita osakseen. Näin he saattoivat keskittää elämänsä henkisen päämäärän toteuttamiseksi lankeamatta itseen kohdistuvan ihailun houkutukseen.
”Sormi, joka osoittaa kuuta, ei ole kuu”, eikä sormen katsominen ei hyödytä henkilöä, joka on tullut paikalle nähdäkseen kuun.
Samoin metodin potentiaalisena etuna on mahdollisuus tehdä seuraajista itsenäisiä toimijoita, jotka eivät ala matkia opettajaansa kaikissa käytännön toimissa ja tavoissa, vaan seuraavat opetusta. Opettaja saa siirrettyä huomion sinne, mikä on todella olennaista. ”Sormi, joka osoittaa kuuta, ei ole kuu”, eikä sormen katsominen ei hyödytä henkilöä, joka on tullut paikalle nähdäkseen kuun.
Malamatia opetustapana (tai olemisen tapana) käyttävä opettaja myös pystyy koettelemaan oppilaitaan ja saamaan nämä näyttämään todelliset karvansa. Opettaja ei ala pakottaa viestiään niille, jotka hylkäävät sen viestintuojan ulkoisen käytöksen tai olemuksen perusteella.
Ne, jotka eivät näe tämän prosessin performanssisuutta, eivät tule ymmärtämään opettajaa saati tämän korkea-arvoisuutta.
Ymmärtääkö kukaan?
Käytännöllisesti ajateltuna ”syytöksen tie” voi olla keino, jolla opettaja välittää seuraajilleen oikeita toimintatapoja kritisoimatta heitä suoraan. Suufi Idries Shahin (1924-1996) mukaan omille niskoilleen syyt ottava opettaja voi välttää oppilaisiin henkilökohtaisesti kohdistuvan syyttelyn ja siitä johtuvan oppilaan itsetunnosta kohoavan vastustuksen opetusta kohtaan.
Ne, jotka eivät näe tämän prosessin performanssisuutta, eivät tule ymmärtämään opettajaa saati tämän korkea-arvoisuutta. Tämä on myös ymmärrettävä näkökanta: stereotyyppinen pyhä auktoriteetti ei huijaa, ei valehtele, ei varasta tai osoita omia heikkouksiaan oppilailleen. Auktoriteeteilta – hengellisiltä tai maallisilta – odotetaan yleensä jonkinlaista täydellistä viattomuutta.
Oletamme virheettömyyttä ja olemme valmiita moittimaan muita pienistäkin säröistä. Samaan aikaan muut saattavat pitää meille peiliä, ja katsovat hiljaa, kun me soimaamme kuvajaista, jota kutsumme toiseksi ihmiseksi.
Juho Rekilä
Lähteet:
J.G. Bennett: Gurdjieff – hyvin suuri arvoitus (2009)
Idries Shah: The Commanding Self (1994)
Yannis Toussulis: Sufism and the Way of Blame (2011)
Kuva: