Päätoimittajalta
Suomalaisille vuoden tärkeimmät juhlapyhät alkavat olla taas oven takana, ja kaupunkimaisema täytyy vilkkuvista valoista, kiiltävistä joulupalloista ja kulutusjuhlan henkeä pursuilevista lahjaideoista. Maallistuneelle keskivertosuomalaiselle joulun aika merkitsee todennäköisesti pysähtymistä, hengähtämistä, yhdessäoloa läheisten kanssa ja hyvää sesonkiruokaa. Hartaampi kristitty saattaa lukea jouluevankeliumin ja ajatella kiitollisuudella vapahtajan syntymää.
Monet sellaiset juhlapäivät, jolloin ainakin toimistotöistä ollaan vapaalla ja jolloin työssä oleville maksetaan tuplapalkkaa, perustuvat kristilliseen perinteeseen.
Ajattelen itsekkäästi, että haluan ehdottomasti nämä vapaat pitää, vaikka en kuulu kirkkoon enkä liioin harjoita minkäänlaista uskonnollisuutta. Pidän kulttuuriperintöä arvossa ja olen sitä mieltä, että ihminen tarvitsee ylimääräisiä vapaapäiviä sekä sesonkijuhlia, joihin jokaiselle liittyy omia muistoja ja niin kulttuurisia kuin henkilökohtaisia merkityksiä.
Suomi on moniarvoistunut viimeisten vuosikymmenten aikana myös uskonnollisesti lähinnä Suomeen kohdistuneen maahanmuuton myötä. Erityisesti islam on noussut kahden suurimman kirkon rinnalle kolmanneksi suureksi uskontoryhmäksi.
Islam eroaa Suomessa lailliselta asemaltaan usein siinä, että monet islamilaiset ryhmät ovat järjestäytyneet tavallisiksi yhdistyksiksi rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan sijasta. Tämä johtuu siitä, että suomalaisilla muslimeilla on hyvin erilaisia lähtökohtia, ja ryhmät ovatkin usein eriytyneet paitsi islamin eri suuntausten mukaan myös etnisesti ja kielellisesti.
Vaikka islamilainen seurakunta olisikin rekisteröitynyt Suomessa virallisesti uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, siihen kuuluminen ei tuo mukanaan oikeutta omiin pyhävapaisiin. Muslimit eivät juhli joulua, mutta sen sijaan esimerkiksi ramadaniin liittyvät juhlapyhät, kuten Id-juhla, ovat muslimeille todella tärkeitä ja keskeisiä juhlia.
Toisinaan on keskusteltu siitä, tulisiko islamilaisilla yhdyskunnilla olla evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon tavoin verotusoikeus. Tässä vaatimuksessa on vedottu uskonnonvapauteen ja yhdenvertaisuuteen.
Vastassa on olennainen kysymys kirkon ja valtion suhteesta, joka on Suomessa eurooppalaiseksi, suhteellisen maallistuneeksi ja moderniteetillaan ylpeileväksi yhteiskunnaksi hämmästyttävän tiivis monessa suhteessa. Tästä kertovat esimerkiksi valtakirkkojen laillinen asema ja kirkkolainsäädäntö, verotusoikeus ja velvollisuus julkisten hautausten järjestämisestä. Lisäksi luterilaiset ja ortodoksiset papit koulutetaan julkisissa yliopistoissa.
Verotusoikeuden tavoin islamin kohdalla on julkisessa ja akateemisessa keskustelussa pohdittu sitäkin, pitäisikö yliopistoissa kouluttaa myös imaameja. Tällä on nähty olevan potentiaalisesti ehkäisevä vaikutus esimerkiksi ei-toivottujen radikaalien ajatusten leviämiseen.
Mikäli Suomessa harjoitettavia uskontoja halutaan saattaa yhdenvertaiseen asemaan, eikö olisi helpointa aloittaa siitä, että kansalaisilla olisi oikeus vapaapäivään tärkeimpinä juhlapyhinään? Edes palkattomaan sellaiseen?
Uskonnonvapauden kannalta on ongelmallista, että juhlapyhien kohdalla oikeus oman uskonnon harjoittamiseen koskee vain kristittyjä, joihin lasketaan kaiken lisäksi nekin, jotka eivät edes kuulu kirkkoon mutta joille joulu on tärkeä juhla kulttuuriperinnön vuoksi.
Oikeuden tärkeimpiin uskonnollisiin pyhiin liittyviin vapaapäiviin pitäisi koskea kaikkia muitakin uskonnollisia ryhmiä. Kristinuskon ja islamin rinnalla muita uskontokuntia on Suomessa niin marginaalinen määrä, että mitään mahdotonta juhlapyhävapaiden soppaa siitä tuskin syntyisi.
Karoliina Virkkunen
Comments