Tilda Enne
Köyhyyttä mitataan useilla tavoilla. Olipa kyse sitten suhteellisesta köyhyydestä, absoluuttisesta köyhyydestä tai vaikka pitkittyneestä pienituloisuudesta, ihmisten arjen todellisuus ei ole täsmällisesti mitattavissa. Tässä artikkelissa köyhyyttä tarkastellaan arjesta selviämisen ja elämän perustarpeiden saatavuuden kautta.
EAPN-Fin (European Anti Poverty Network Finland) 2023 Suomen köyhyysraportin mukaan erilaisten mittareiden lisäksi avunpyynnöt järjestöiltä ja seurakunnilta kertovat köyhyydestä. Vielä toistaiseksi vuodelta 2024 puuttuu esimerkiksi Tilastokeskuksen ja EAPN-Finlandin tarjoamat mittarit, mutta kasvava köyhyys näkyy nopeasti järjestöille ja seurakunnille.
Tampereen ev.lut. seurakunnan ruoka-avun asiantuntija Marja Palkonen kertoo, että yhteiskunnalliset ja poliittiset muutokset näkyvät heillä nopeasti: ”Vielä meilläkään ei ole tarkkaa vuosi dataa, mutta voin sanoa, että viimeisen vuoden aikana ruoka-avun tarve ja köyhyys on kasvanut todella paljon.”
Keskimäärin ruoka-avustuksia on jaettu 14 000 kuukaudessa, mikä tarkoittaa eri avustuspisteistä noudettavia ruokalahjoituksia. Tämän lisäksi ilmaisia lounaita on jaettu eri pisteillä noin 30 000 vuodessa ja välipaloja noin 50 000. Erilaisia ruoka-avustuspisteitä on Tampereella 72.
Puodin eteen on kertynyt torstaina 24. lokakuuta jo pitkä jono ennen puodin avautumista kello 12. Vapaaehtoiset ovat olleet täyttämässä hyllyjä aamuyhdeksästä lähtien.
Aulikki Liinamaa on ollut Puodissa vapaaehtoisena kaksi vuotta. Jäätyään varhaiseläkkeelle hän halusi käyttää aikansa tekemällä jotain yhteiskunnallisesti hyödyllistä. ”Tuntuu hyvältä auttaa muita ja täällä saan tehdä sitä juuri sen verran kuin mihin omat voimavarat riittävät”, Liinamaa sanoo.
Hänen kanssaan leipähyllyä on täyttämässä Noora Saarto, joka kehuu Puodin hyvää tunnelmaa ja yhteisöllisyyttä: ”Tänne on aina kiva tulla.” Saarto on ollut vapaaehtoisena Puodissa sen perustamisesta lähtien, eli viimeiset kolme vuotta.
Avuntarpeen ja sen saannin kehitys
Tampereelle seurakunta perusti ensimmäisen ruokapankin 1995, se oli Suomen ensimmäinen. Ruoka-avun asiantuntija Palkonen kertoo, että ruokajakelun oli alunperin tarkoitus olla väliaikainen ratkaisu 90-luvun laman aiheuttaman köyhyyden helpottamiseksi. ”Täällä sitä kuitenkin vielä ollaan ja toiminta on laajentunut hurjasti.”
Vuonna 2019 Tampereen kaupunki lähestyi seurakuntaa yhteistyön merkeissä. ”Meitä pyydettiin mukaan pilottiin, missä alettiin ottamaan enemmän ruokaa talteen, jotta voitaisiin vastata kaupunkilaisten kasvavaan ruoka-avun tarpeeseen”, Palkonen kertoo. Hänen mukaansa näin tiivis yhteistyö kaupungin ja seurakunnan välillä on Suomessa harvinaista.
Tällä hetkellä ruoka-avulla on noin 5 000 – 6 000 avun hakijaa Tampereella, mutta vain murto-osa hakijoista noutaa ruoka-apua diakonian avustuspäätöksellä, joten todellista ruoka-apua tarvitsevien määrää ei pystytä tarkasti selvittämään. Palkosen mukaan tukea tarvitsevien määrä on paljon suurempi.
”Hallituksen tekemät sosiaaliläheikennykset tuntuvat kansalaisten arjessa taloudellisina ongelmina ja kriiseinä. Samanaikaisesti hyvinvointialueet ovat leikanneet palveluistaan todella paljon. Järjestöiltäkin viedään kaikki rahat. Seurakunnan rooli yhteiskuannan kriisien kohtaamisessa ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamisessa kasvaa koko ajan, mutta emme mekään pysty kaikkia auttamaan”, Palkonen sanoo. Jo vuoden 2023 EAPN-Finlandin raportissa esitettiin huoli hallitusohjelman tuottamasta köyhyydestä vuodelle 2024.
Tampereella on vahva hävikkiruuan keräämisen ja jakamisen verkosto. Hävikkiruokaa saadaan paikallisilta kaupoilta, elintarviketeollisuudelta ja Pirkanmaan Voimian ammattikeittiöiltä sekä yrityksiltä ja kouluilta. Tämän lisäksi seurakunnan, lahjoittajien ja Tampereen Kaupungin sekä muiden yhteistyökumppaneiden varoja käytetään proteiinipitoisen ruoan ostamiseen.
Ostoja pyritään tekemään ruoka-apu tarjonnan parantamiseksi. ”Suuri osa saamastamme ruuasta on prosessoitua, joten pyrimme käyttämään varoja huolellisesti terveellisempien tuotteiden ostamiseen, sekä sellaisiin arjen tarpeisiin, mitä ei hävikkinä tule.”
Palkosta kuitenkin huolestuttaa hävikkiruuan lahjoitusten väheneminen. Kaupat myyvät itse omaa hävikkiruokaansa entistä tehokkaammin, joten lahjoituksien määrä vähenee.
Köyhyys ei tule yksin
Palkonen on huolissaan myös köyhyyden ja puutteen aiheuttamasta polarisaatiosta. ”Saamme runsaasti palautetta siitä, että monille avuntarvitsijoille näyttää siltä, että annamme kaiken ruuan ulkomaalaisille.” Ihmisten kamppaillessa selviytymisestään näkemykset kärjistyvät ja kaikki resursseja vievä erilaisuus alkaa näyttäytyä joillekin ihmisille uhkana.
Palkosen mukaan noin puolet ruoka-avun asiakkaista ovat ulkomaalaistaustaisia. ”Mitään suosimistahan ei oikeasti tehdä kumpaankaan suuntaan.” Haastattelujen pohjalta Palkonen kertoo, että ulkomaalaistaustaiset ovat kohdanneet tönimistä ja muuta häirintää ruokajonoissa.
”Kyllä tällä hetkellä näkee, että köyhyys lisää ahdistuneisuutta ja mielenterveys ongelmia. Köyhyys on todella julmaa. Se on syvää häpeetä. Ei häpeää ruuan hakemisesta, vaan häpeetä siitä, että köyhä leimaantuu ja että hän ei selviä itse arjessaan.”
"Köyhyys lisää ahdistuneisuutta ja mielenterveys ongelmia."
Palkosen mielestä köyhyys eskaloi yhteiskunnan ongelmia ja eriarvoisuutta keskeisellä tavalla. Tämä ei kohdistu pelkästään etniseen alkuperään vaan myös ikään ja erilaisiin elämäntilanteisiin.
”Esimerkiksi lapsiperheköyhyys on huolestuttavaa, sillä ruuan laatu tai sen puute vaikuttavat fyysisesti lasten kasvuun. Köyhyys tuottaa sukupolvisia traumoja. Joskus yksinhuoltajilta lapsi tulee yksin ruoka-apuun hakemaan perheelle ruokaa. Se on sydäntä särkevää.”
EAPN-Finlandin 2023 köyhyysraportin mukaan köyhistä lapsiperheistä lähes puolessa huoltaja on töissä. Köyhyys työssäkäynnistä huolimatta onkin vahvimmillaan Suomessa juuri lapsiperheissä, mutta yhä useammalla palkka ei tahdo riittää elämiseen. Raportin mukaan vuonna 2023 Suomessa oli työssäkäyviä köyhiä 200 000.
Comentarios