Juho Rekilä kertoo esseessään psykologi Carl Jungin näkemyksistä Vanhan Testin Jumalan muutoksesta.
Millainen on Israelin Jumala? Hän luo meret, maat, taivaat ja ihmisen omaksi kuvakseen, mutta silti yllättyy, kun ihminen pettää hänen luottamuksensa. Hän vihoissaan tuhoaa tulvalla lähes kaikki elävät olennot maan pinnalta ja hävittää Sodoman ja Gomorran kaupungit. Daavidille tehdyn lupauksen hän rikkoo ja vaatii isiä uhraamaan poikansa osoituksena uskollisuudesta Hänelle – tosin vain lopulta ilmoittaakseen, että kyseessä oli vain testi, eikä lapsia tarvitse oikeasti tappaa.
Eikö Jumala olekaan kaikkitietävä, eikö Hän osaakaan ennakoida asioiden lopputulosta? Miksi vaatia asioita, joiden olemassaolon jo tietää tai pettyä tapahtumiin, jotka oli osannut jo ennustaa?
Vanhan testamentin Jumala eroaa monin tavoin Uuden testamentin Jumalasta, jonka ruumiillistuma Jeesus on ja jonka anteeksiantavuutta, armoa ja rakkautta hän opettaa. Psykologi Carl Jung käsitteli kristinuskon teemoja, teologiaa ja Jumalaa elämänsä aikana useamman kerran, paneutuen Jumalan psykologiseen muutokseen kirjassaan Job saa vastauksen.
Teoksen fokuksessa on nimenomaisesti Vanhan testamentin Jobin kirja. Tässä artikkelissa käsittelen pintapuolisesti Jungin ajatuksia Jumalan luonteesta ja sen muutoksesta tämän kirjan varjossa.
Jahve saattoi osoittaa silmitöntä vihaa ihmisiä kohtaan, jos nämä käyttäytyivät ei-toivotuilla tavoilla, mutta ei koskaan vaatinut itse itseään Luojana tilille siitä, ettei ollut luonut parempia.
Jung kuvaa kirjassaan Vanhan testamentin Jumalaa lapsenomaiseksi, kiukuttelevaksi ja itselleen jatkuvia kunnianosoituksia (etenkin oikeamielisyytensä ylistystä) vaativaksi hahmoksi, joka myös kärsii siitä, että on omien tunteidensa riepoteltavana. Jahve saattoi osoittaa silmitöntä vihaa ihmisiä kohtaan, jos nämä käyttäytyivät ei-toivotuilla tavoilla, mutta ei koskaan vaatinut itse itseään Luojana tilille siitä, ettei ollut luonut parempia.
Kuten Jung toteaa, ”tuon kaltainen tila on meille kuviteltavissa ainoastaan silloin, kun harkitseva tietoisuus puuttuu tai kun harkinta on vain voimatonta suostumista siihen mikä on ja mikä mahdollisesti tulee”.
Varhaisantiikin ihmisille jumalien epäjohdonmukaisuus oli Jungin mukaan varsin arkista, joten Jahven oikullisuus ei ollut poikkeuksellista. Sen sijaan olennaiseksi nousee Israelin Jumalan ja ihmisten keskinen suhde, joka oli jo varsin varhain erittäin sitoutunut. Jungin päätelmä onkin, että Jahven persoonallisuus vaatii jatkuvaa ulkoista tunnustusta joltain toiselta osapuolelta, jotta Hän voi tuntea oman olemisensa.
Tämän vuoksi Jumalan erityisellä kaitselmuksella ja sopimuksilla eri osapuolten, kuten Nooan tai Daavidin kanssa, oli erityinen virka paitsi ihmisille, myös Jumalalle itselleen. Koska Jumalan tietoisuus on paljolti ulkoisesta tunnustuksesta riippuvainen, on jossain määrin ymmärrettävää, että tietoisuutta vaativa oman toiminnan moraalinen tarkastelu jää uupumaan.
Jobin kirja on Jumalan olemuksen kannalta Jungille käännekohta ja katalysaattori muutokseen.
Omassa tarkastelussaan Jung kuvailee Jumalan olemusta jopa niin, että ”yksilölliset ominaisuudet eivät riittävästi vastaa toisiaan, vaan hajoavat teoiksi, jotka ovat toistensa kanssa ristiriidassa”. Jobin kirja on Jumalan olemuksen kannalta Jungille käännekohta ja katalysaattori muutokseen.
Jobin kirjassa Saatana väittää Jumalalle uskollisen Job-miehen tulevan kiroamaan Jumalaa, mikäli häntä koetellaan tarpeeksi. Tästä saa alkunsa eräänlainen vedonlyönti Jumalan ja Saatanan välillä, jossa Saatana saa luvallisesti koetella Jobia kaikin mahdollisin tavoin paitsi tappamalla tämän.
Jobin usko ja kuuliaisuus Herraansa kohtaan pysyy kuitenkin loppuun asti, ja teos päättyy Jumalan ja Jobin dialogiin ja eräänlaiseen sovintoon.
Jobin kirjan asetelma on erikoinen: kaikkitietävälle Jumalalle esitetään ajatus Jobin uskon laadusta. Jumala antaa Jobiin kohdistuvan ihmiskokeen alkaa, vaikka Hänen luulisi ymmärtävän sen olevan perusteeton ja hyödytön. Jobiin kohdistuvat murhat, ryöstöt ja ruumiillisen kidutuksen Jahve hyväksyy suruitta, samoin Jobin ystävien pitkät ja Jobia syyllistävät puheenvuorot.
Lopulta Jahve itse tulee paikalle uhittelemaan omaa suuruuttaan Jobille, miehelle, joka raapii paiseitaan roskakasan päällä. Sen sijaan tilanteen todellinen alullepanija, Saatana, jää täysin ilman rangaistusta.
Kaiken tämän keskellä Job oppii tuntemaan Jumalansa jopa paremmin kuin tämä tuntee itsensä ja jollain tapaa jopa nousee moraalisesti luojansa yläpuolelle. Job kohtaa tekijänsä kasvoista kasvoihin ja ymmärtää, että tuollaista jumalaa kuuluukin pelätä.
Itse Job seisoo lopulta syyttömänä Jumalan edessä täysin absurdissa tilanteessa. Hän on väistämättä syyttömänä Jumalan syytöksen edessä, vaikkakin Jumala itse on totuus ja oikeudenmukaisuus – tai ainakin hänen pitäisi olla.
Ikään kuin Jobin perheenjäsenten surmaaminen olisi hyväksyttävää, koska Jumala voi antaa hänelle uudet ja paremmat.
Tietenkin Jumalalla on kaikki valta taivuttaa oikeutta oman mielensä mukaan, myös silloin kun hän itse tekee vääryyttä ja väkivaltaa. Tämä sama Jumala kuitenkin on sekä asettanut että rikkonut kymmentä käskyä. Ikään kuin Jobin perheenjäsenten surmaaminen olisi hyväksyttävää, koska Jumala voi antaa hänelle uudet ja paremmat.
Jungin tulkinnassa Job ymmärtää Jumalan ristiriitaisuuden syytettynä ja tuomarina, ja päätyy pyytämään tässä oikeudenkäynnissä apua Jumalaa vastaan Jumalalta itseltään.
Mutta mikä oli se moraalinen syy, jonka vuoksi Job joutui lopulta kärsimään? Oliko yhden ihmisen potentiaalinen epäilys Jumalaa kohtaan niin merkittävää, että Kaikkivaltias asettaa kaiken huomionsa häneen?
Vaikka Uudessa testamentissa Jumalan persoonan vastakohdat ovat sopusointuisemmin läsnä, ei Hänen attribuuteikseen voida vielä täysin vilpittömästi sanoa anteeksiantavuutta ja armoa; Jeesuksen tehtävä kuitenkin on sovittaa ihmisten ja Jumalan välinen suopa olemalla ihmisuhri.
Saamansa kohtelun mukaan Jobin arvo on samanaikaisesti mitätön ja mittaamaton. Tämä kohtaaminen on Jungin tulkinnan mukaan käänteentekevä, sillä ihminen nousee siinä Jumalan tuomariksi — hän tuntee Luojansa paremmin kuin Jumala itse. Samalla Jumalan kaksinainen luonne paljastuu ihmiselle — joko tietoisesti tai tiedostamatta.
Jungin tulkinnan mukaan Jobin ja Jumalan kohtaaminen saa Jumalan aavistamaan oman luonteensa epätasaisuuden ja ilmeiseksi tulleen itsetietoisuuden puutteen. Jumala joutuu kohdakkain oman amoraalisuutensa ja arvaamattomuutensa kanssa, ja alkaa tuoda toimintaansa viisautta ja harkintaa. Tämän prosessin lopputuloksena Jumala syntyy ihmiseksi Jeesuksessa.
Vaikka Uudessa testamentissa Jumalan persoonan vastakohdat ovat sopusointuisemmin läsnä, ei Hänen attribuuteikseen voida vielä täysin vilpittömästi sanoa anteeksiantavuutta ja armoa; Jeesuksen tehtävä kuitenkin on sovittaa ihmisten ja Jumalan välinen suopa olemalla ihmisuhri. Lopulta suurinta tietoisuutta itsestään Jeesus osoittaa vasta ristillä roikkuessaan. ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!” on kärsivän Kristuksen huuto hetkenä, jolloin Jumala kokee ihmisenä samaa tuskaa, mitä Hän antoi Jobin kokea.
Kuten Jung esipuheessaan sanoo: ”Kun nyt seuraavassa käyn käsittelemään näitä ’metafyysisisiä’ seikkoja, niin olen täysin selvillä siitä, että tulen liikkumaan kuvien maailmassa ja ettei yksikään ajatuksistani tavoita sitä mikä olemukseltaan jää meille tuntemattomaksi.”
Lukuisista kuvauksista huolimatta nämäkin lauseet ovat vain kuulopuheita ja olettamuksia. Niin kauan kuin suora, välitön kokemus kasvoista kasvoihin puuttuu, jää Jumala lopulta tuntemattomaksi.
Juho Rekilä
Kirjoittaja on folkloristiikan maisteri.