Elämme monella tapaa murroksellisia aikoja. Ilmastonmuutoksen ja biodiversiteettikadon ehkäiseminen ovat kiireellisiä kriisejä ja luonteeltaan eskaloivia: konfliktit ja sodat vievät huomiotamme pois ilmastokriisistä, mutta ilmastonmuutoksen eteneminen synnyttää niitä vain lisää. Muutos täytyy saada aikaiseksi, mutta miten? Ja mitä tekemistä kulttuurilla on asian kanssa? Tulevaisuudentutkija Katriina Siivosen mukaan kulttuurinen kestävyysmurros on tärkeä muutosvoima.
Etnologista tulevaisuudentutkijaksi
Katriina Siivonen opiskeli aikanaan kansatiedettä (nyk. etnologia), ja hänen lähestymisensä tulevaisuudentutkimukseen yhdisteleekin kulttuurintutkimuksen menetelmiä ja periaatteita. Alun perin Siivonen haaveili työstä museoalalla. Hän kuitenkin valmistui 1990-luvun laman aikaan, jolloin monia museoiden työpaikkoja katosi. Tutkijuus oli kiinnostanut Siivosta, mutta nyt se alkoi näyttää myös lähes ainolta vaihtoehdolta.
Siivosen väitöskirja koski saaristojen alueellista kehitystä ja kulttuuripalveluita. Väitösaiheensa ansiosta häntä pyydettiin töihin tulevaisuuden tutkimuskeskukselle, jossa hän on työskennellyt lähes yhtäjaksoisesti jo kaksi vuosikymmentä.
Siivonen on ollut mukana monenlaisissa hankkeissa. Työnantajat ja organisaatiot ovat vaihtuneet, mutta itse asia ei. Kulttuurinen kestävyys on lopulta ollut kaiken keskiössä.
Opetustyössä Siivonen on sekä tehnyt etnologian professorien sijaisuuksia että opettanut Turun kauppakorkeakoulun tulevaisuuden tutkimuskeskuksella kestävän kehityksen opintokokonaisuudessa aina sen perustamisesta lähtien. Vuonna 2008 perustettuun opintokokonaisuuteen Siivonen toi mukanaan kulttuurisen kestävyyden ulottuvuuden.
Tulevaisuudentutkimus on voimakkaasti poikkitieteellinen ala, jossa hyödynnetään monenlaisia menetelmiä. Kvantitatiivisilla menetelmillä voidaan esimerkiksi havainnoida trendejä ja laskea todennäköisyyksiä hyödyntäen suurta määrää dataa.
Kvalitatiivisilla eli laadullisilla menetelmillä puolestaan voidaan kysyä eri asiantuntijoilta erilaisia näkemyksiä ja ajatuksia mahdollisista tulevaisuuksista ja sitä kautta pyrkiä hahmottamaan erilaisia toivottavia ja ei-toivottavia tulevaisuuden skenaarioita.
Ihmisen on itse saatava osallistua oman tulevaisuutensa rakentamiseen.
Ymmärrystä mahdollisista tulevaisuuksista voidaan rakentaa myös osallistavin menetelmin, joissa työskentely on dialogista verstastyöskentelyä. Dialoginen verstastyöskentely on tulevaisuudentutkimuksen menetelmä, joka osallistaa ihmiset lisäämään ymmärrystä yhdessä paitsi erilaisista tulevaisuuksista, myös kulttuurisesta muutoksesta.
Osallistava tutkimus myötäilee myös kulttuurintutkimuksen menetelmiä: enää kulttuureja ei tutkita poimien ja ylhäältä määritellen, vaan dialogisesti. Ihmisen on itse saatava osallistua oman tulevaisuutensa rakentamiseen.
Kulttuurin säilyttämisen ja kulttuurisen kestävyysmurroksen välillä on väistämätön jännite, jonka kanssa täytyy tasapainoilla
Kulttuurinen kestävyys on kestävän kehityksen ulottuvuus, jota voi ymmärtää monella eri tavalla ja katsoa monista eri näkökulmista. Kulttuurisen kestävyyden käsite on myös elänyt niin kauan kun siitä on keskusteltu.
Ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys ovat kestävän kehityksen neljä ulottuvuutta, joilla pyritään seitsemääntoista YK:n kestävän kehityksen tavoitteiseen.
Koska meillä ei vielä ole ekologista kestävyyttä, se pitää saada aikaiseksi, ja kulttuurilla on tässä suurempi rooli kuin äkkiseltään ajattelisimme.
Kulttuurinen kestävyys tarkoittaa ensinnäkin kulttuuristen elementtien säilyttämistä ja ylläpitämistä. Perusarvona kulttuurisessa kestävyydessä tällöin on, että ihmisellä on oikeus oman kulttuurinsa elementtien säilyttämiseen ja ylläpitämiseen. Siivonen on katsoo asiaa myös toisin päin: ihmisillä on lähtökohtaisesti oikeus määritellä myös sitä, miten oma kulttuuri tai sen elementit muuttuvat. Kulttuurin muutos on joka tapauksessa väistämätöntä.
Siivoselle itselleen tutkimusten ja tarkastelun keskiössä on ollut kulttuurinen kestävyysmurros ja sen aikaansaaminen, toisin sanoen transformatiivinen ajattelutapa. Koska meillä ei vielä ole ekologista kestävyyttä, se pitää saada aikaiseksi, ja kulttuurilla on tässä suurempi rooli kuin äkkiseltään ajattelisimme.
”Olen pyörittänyt kulttuurisen kestävyyden käsitettä eri tavoin nyt kaksikymmentä vuotta, ja vahvistuva teema siinä on, että miten kulttuurilla pystytään vaikuttamaan ekologiseen kestävyyteen.”
Kulttuurista muutosta on pyrittävä ohjaamaan ekologisesti kestävään suuntaan, mutta samalla ihmisten oikeus omaan kulttuuriinsa on tärkeä perusarvo.
Koska ihmisillä on oikeus määrittää ja säilyttää oman kulttuurinsa elementtejä, on kestävyysmurroksen ja tämän oikeuden välillä väistämättä tietynlainen jännite.
”Ihmiset voivat osallistua oman kulttuurinsa muuttamiseen niin, että se vahvistaa ekologista kestävyyttä. Tämä on tietysti ristiriitainen siinä mielessä, että jos siinä on asetettu tavote, niin silloin se ei ole näiden ihmisten vapaan tahdon mukaista. Mutta se on sellainen jännite mikä siinä sillon väistämättä on sisällä.”
Kulttuurinen kestävyysmurros on tasapainoilua. Kulttuurista muutosta on pyrittävä ohjaamaan ekologisesti kestävään suuntaan, mutta samalla ihmisten oikeus omaan kulttuuriinsa on tärkeä perusarvo.
Toisaalta kulttuurin säilyttäminen ja siihen identifioituminen voivat Siivosen mukaan olla juuri niitä asioita, joista saa voimaa ja joiden avulla kasvattaa resilienssiä väistämättömistä muutoksista selviytymiseen. Varsinaisilla kulttuurintuotteilla, kuten kuvataiteella, musiikilla ja teatterilla tuotetaan hyvinvointia. Sen mittaaminen on tietysti hyvin vaikeaa, kuten on myös kulttuurisen kestävyyden.
Kestävässä kehityksessä kyse on kokonaiskuvan huomioimisesta, ja siinä kuvassa kulttuurilla ja sen voimalla on valtavan tärkeä rooli.
Suomessa kestävyysmurros tarkoittaa ainakin ylikulutuksen lopettamista
Kulttuurinen kestävyys ja kulttuurinen kestävyysmurros ovat siis moniulotteisia kokonaisuuksia, joita voi olla hankalaa hahmottaa ilman konkretiaa. Kysyin, mitä kulttuurinen kestävyys tarkoittaa esimerkiksi suomalaisille?
”Kestävyysmurroksen aikaansaaminen Suomessa tarkoittaa ylikuluttavan ajattelutavan muuttamista kulttuurisin keinoin niin, että jokainen osallistuu siihen omaehtosesti. Suomi on länsimaa, jossa ylikulutetaan ja käytetään liikaa luonnonvaroja jatkuvasti.”
Oleellisinta Siivosen mukaan on se, että kaiken kuluttamisemme vaikutukset ovat aina globaaleja, eikä Suomea voida tarkastella erillään muusta maailmasta. Ylikuluttavan Suomen muuttaminen planetaarisissa rajoissa pidättäytyväksi Suomeksi vaatii kulttuurista murrosta. Siivonen tähdentää tämän tarkoittavan käytännössä sitä, että ne osallistuvat, jotka ovat halukkaita osallistumaan.
Siivonen näkee, etteivät suomalaiset vielä osaa mieltää ylikuluttamista osaksi luontosuhdettaan.
Suomalaisilla sanotaan esimerkiksi olevan vahva luontosuhde, mutta mitä se tarkoittaa? Siivonen näkee, etteivät suomalaiset vielä osaa mieltää ylikuluttamista osaksi luontosuhdettaan. Meidän pitäisi nähdä, että liika kulutuksemme vaikuttaa siihen luontoon, johon meillä on ainakin olevinaan vahva suhde.
”Se on semmonen, missä varmasti vähän jokaisella riittää työstämistä omassa ajattelussaan. Ja että miten se muuttuu myöskin sitten toiminnaksi.”
Yksi erinomainen esimerkki jo tapahtuneesta kulttuurisesta murroksesta Suomessa on ruokailu. Siivosen mukaan kasviperäisen ravinnon suosion roima nousu ja vegaaniruuan arkistuminen tapahtui paljon nopeammin, kuin tulevaisuudentutkijat olivat uskaltaneet arvailla.
”Nyt lihankulutustilastot on kääntyneet peräti hiukan laskuun. Ne on nousseet sata vuotta koko ajan. Nykyään on ihan luontevaa, että jossain tarjotaan pelkästään vegaaniruokaa. Muutama vuosi sitten se olisi ollut vielä aika outo juttu.”
Toivo lähtee toiminnasta, ja toiminta edellyttää uskoa parempaan tulevaisuuteen
Tulevaisuuden rakentaminen ja kulttuuriseen murrokseen osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Siivonen tuo kuitenkin esiin tulevaisuudentutkija Roberto Polin näkemyksen, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on eettinen ja moraalinen vastuu ajatella planeetan tilaa ja muuttaa omaa toimintaansa niin, ettei se aiheuta vahinkoa tulevaisuudelle. Tässäkin näkyy siis tietty jännite.
Tulevaisuudentutkijoilla puolestaan on Polin mukaan vastuu näyttää ihmisille, millaisia tulevaisuuksia milläkin valinnoilla rakennetaan.
Tulevaisuustyössä ei ole mitään mieltä, jos ei usko, että meillä todella on mahdollisuus rakentaa parempaa huomista.
Koulutus ja sitä kautta tapahtuva valistustyö on ollut yksi keskeinen keino kulttuurisen kestävyysmurroksen edistämisessä. Siivonen huomauttaa, että tähän asti koulutus on kohdistettu pitkälti lapsiin, vaikka todellisuudessa me aikuiset olemme isompi ongelma. Hän kertoo, ettei ole näkemyksensä kanssa yksin.
Tulevaisuustyössä ei ole mitään mieltä, jos ei usko, että meillä todella on mahdollisuus rakentaa parempaa huomista. Monen nuoren mielestä maailma näyttää juuri nyt kaoottiselta paikalta ja tulevaisuus epätoivoiselta. Onko Siivosella meille lohdun sanoja?
”Me elämme tällä hetkellä todella turbulentissa ajassa. Ajattelen itse, että se miten me tällä hetkellä ajatellaan tulevaisuudesta ja miten me rakennetaan sitä, on keskeistä. Kyynisyys ei rakenna parempaa tulevaisuutta. Minä en suostu kyynistymään. Jos ei ole uskoa siihen, että pystytään rakentamaan jotakin parempaa, meillä ei ole enää mitään.”
Siivonen muistaa ympäristökeskustelun ja ydinsodan uhkan myös omasta nuoruudestaan ja kuvailee raskaaksi sitä, että monessa asiassa parannusta ei ole saatu riittävästi aikaan. Jotain on kuitenkin pystytty tekemäänkin.
”Ei puhuta enää samoista ongelmista, mutta tilalle on tullut vielä isompia ongelmia, mikä on tosi raskas juttu. Mut siitä huolimatta usko siihen, että kyllä me pystytään jotain tekemään ja että lähdetään tekemään, on niitä asioita jotka kantaa. Sen takia olen näitä tutkimusaiheita valinnut sillä osaamisella mikä minulla sattuu olemaan. Jokainen tekee mitä osaa.”
Voisiko ajatella, että toivo lähtee toiminnasta?
”No kyllä, se on hyvä kiteytys.”
Karoliina Virkkunen
Lähteet:
Oikaisu:
28.3.2022 korjattu tekstistä tutkimuslaitos sanaksi tutkimuskeskus.