• Etsijä -lehti

Häpeästä uteliaisuuteen: miksi katson tosi-tv:tä?


Myönnän nyt ensimmäistä kertaa julkisesti, että katson useita eri tosi-tv -sarjoja. Erityisesti niitä, jotka käsittelevät parisuhteita. Ensitreffit alttarilla on ohjelma, jossa ventovieraat ihmiset sitoutuvat toisiinsa menemällä naimisiin asiantuntijoiden valitseman kumppanin kanssa.


Temptation Island on lähes toisen ääripään ohjelmakonsepti, jossa pariskunnat erotetaan toisistaan ja sen jälkeen testataan, saavatko ”kuumat sinkut” vieteltyä varatut lomaolosuhteissa biletyksen keskellä. Olen jopa katsonut Paratiisihotellia, jonka ideana on lähinnä kerätä nuoria ja hyvännäköisiä aikuisia hengailemaan luksushotelliin ja suorittamaan tehtäviä juhlimisen lomassa. Välillä pariudutaan ja riidellään.


Kuvassa nainen pitelee käsiään kasvoillaan. Toiset kädet pitelevät hänen päätään turhautuneena.
Kuva: Pixabay


Pinnallisesti katsottuna Ensitreffit alttarilla on näistä ainoa, jota kehtaan myöntää katsovani suuremmallekin joukolle ihmisiä. Tarkemmin tarkasteltuna olen alkanut ymmärtää ihmisiä paremmin kaikkien mainittujen ohjelmien ansiosta.


Miksi katson tosi-tv:tä? Kysymys, jota kysyn itseltäni usein samalla kun piilottelen harrastustani niiltä ystäviltä, joiden arvelen paheksuvan tai vähintään kummeksuvan kyseisen genren tv-ohjelmia. Itsekin kuuluin ennen kovaan ääneen paheksujiin. Oli päivänselvää, että arvoihini ei voi kuulua esimerkiksi Temptation Islandin katsominen, sillä koko ohjelmakonseptin ideana on testata parisuhteen rajoja, tarjota nuorille aikuisille alkoholia ja kuvata kameroilla, kuka sortuu pettämään puolisoaan.


Olen katsonut, kun parisuhteet hajoavat. Olen nähnyt, kun minulle ventovieraat ihmiset pettävät toisiaan, juoksentelevat alasti, oksentavat rannalla ja hajoavat täysin nähdessään, kun heille tärkeä ihminen pettääkin luottamuksen täysin. Olen todennut itselleni, ettei tällaista saisi näyttää julkisesti. Olen tuntenut myötähäpeää, sääliä, myötätuntoa sekä luonnollisesti vahvaa uteliaisuutta. Olen hävennyt vahvasti sitä, että itse katson viihteenä sitä, kun joidenkin elämä hajoaa.


Tiedän, että tosi-tv:ssä esiintyvien ihmisten elämästä kiinnostuminen harvoin jää vain tv:ssä esitettyjen asioiden tasolle. Jälkikäteen netti, some ja kavereiden väliset keskusteluryhmät ovat täynnä spekulaatiota, oman elämänsä salapoliisien kaivaessa infoa ventovieraista ihmisistä sen kummemmin ajattelematta, kuuluvatko ihmisten yksityisasiat meille vain siksi, että he ovat päättäneet jakaa osan elämästään julkisuuteen. Totumme tv:ssä näkemiimme hahmoihin unohtaen, että jokaisen rakennetun hahmon takana on ihmiselämä, jota emme omista.



Temptation Island -ohjelman juontaja Sami Kuronen istuu lumisella aidankaiteella taustallaan luminen maisema.
Temptation Island -ohjelman juontaja Sami Kuronen. Kuva: Nelonen Media

Edelleen olen sitä mieltä, että maailma olisi monessa mielessä parempi paikka ilman tirkistelynhaluun ja sekoiluun vahvasti pohjautuvia viihdeohjelmia. Yritän vetää omassa katsomisessani rajan aina johonkin, mutta kuten useilla sarjoihin osallistuvilla ihmisillä, omat rajani ovat liukuvia ja näköjään ajan kanssa siirtyviä. Vähitellen olen ymmärtänyt, että minusta ei tee millään tavalla parempaa ihmistä se, etten itse ole saarella bilettämässä. Minusta tekee onnekkaamman ihmisen se, etten ole joutunut kasvamaan aikuiseksi julkisuudessa tai puolustamaan elämänvalintojani jatkuvasti ventovieraille.


Erityisesti nuoret naiset ovat olleet viime aikoina julkisuudessa kertomassa avoimesti mielenterveysongelmistaan, saamistaan vihaviesteistä ja pahimmillaan jatkuvista tappouhkauksista. Kun ohjelmaan osallistuminen ei enää jää satunnaisen julkisuuden tasolle tai siihen, että somessa kirjoitellaan hetken aikaa ja joku tunnistaa sinut ruokakaupassa, vaan eskaloituu niin pahasti, että pelkäät lähteä vierailulle omaan kotikaupunkiisi, on jotain mennyt pieleen.


Sitä voisi luulla, että aikuinen ihminen tietää, mihin lähtee osallistuessaan parisuhdetta testaavaan ohjelmaan, mutta mihin kaikkeen voi olettaa ihmisen voivan varautua? Mitä kaikkea pitää vain ”voida sietää”?


Lisäksi näyttää siltä, että vaikka Suomessakin viihdeohjelmien tasa-arvoisuus edistyy vähitellen niin, että parisuhdeohjelmiin osallistuu transsukupuolisia, biseksuaaleja sekä avoimessa suhteessa eläviä ihmisiä, säännöt ovat silti yllättävän vanhanaikaisia ja sukupuoliroolit voimissaan. Vaikuttaa siltä, että jos mies pettää naista tv:ssä, hän on sika, mutta silti hauska hahmo. Jos taas nainen pettää mukavaa miestä tv-kameroiden kuvatessa, hän saa kuukausienkin päästä jatkuvia tappouhkauksia ja vihatulvaa. Voiko olettaa, että miehille julkinen parisuhteen rikkominen sallitaan helpommin vai eivätkö miehet puhu seurauksista yhtä paljon julkisuudessa?



Ensitreffit alttarilla -ohjelman juontajat parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow, psykologi Tony Dunderfelt ja seksuaali- ja logoterapeutti Elina Tanskanen.
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa asiantuntijoiden valitsemat parit tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa alttarilla. Kuvassa parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow, psykologi Tony Dunderfelt ja seksuaali- ja logoterapeutti Elina Tanskanen. Kuva: MTV

Vähintään voi varoen toivoa, että viime aikoina julkisuudessa paljon käyty keskustelu tosi-tv:n haitoista ja osallistujien kipeistä kokemuksista johtaa siihen, että ihmisten inhimillisyys hyväksytään helpommin myös julkisuuden henkilöiltä. Voi myös toivoa, että tv-maailman sukupuoliroolit laajenevat ajan myötä yhä avoimemmiksi ja ohjelmiin osallistuneiden mielenterveysongelmista puhuminen auttaa normalisoimaan avun hakemista.


Tosi-tv -sarjojen idea on usein näyttää ”ihan tavallisia ihmisiä” poikkeuksellisissa tai yllättävissä olosuhteissa. Välillä ääriolot muodostuvat luonnon armoilla olemisesta, usein eristyksissä normaalielämästä tai vähintään uudenlaisten haasteiden kohtaamisesta.


Oma suosikkiohjelmani on aiemmin jo mainittu Ensitreffit alttarilla, jossa ääriolosuhteet muodostuvat niinkin radikaalista asiasta kuin ventovieraaseen ihmiseen sitoutumisesta. Sen enempää ylimääräistä draamaa ei tarvita. Pienistä asioista tulee suuria, kun omat toiveet parisuhteesta joutuvat käymään läpi aikamoisen mankelin ja paineet onnistua ovat valtavat samalla, kun pitäisi osata ottaa rennosti ja tutustua uuteen ihmiseen rauhassa. Parasta mahdollista draamaa on lopulta tavallinen elämä ja kahden ihmisen toiveiden yhteensovittaminen.



Kristiina Kallinen

Kirjoittaja on järjestösihteeri, tuntisuntio ja teologian opiskelija, joka ei ole vieläkään varma lempisarjastaan 32 vuoden tv-addiktion jälkeen.


#toukokuu2021