top of page
  • Writer's pictureEtsijä -lehti

Etätyö vapautti tietotyöläisen, mutta toi myös vastuun omasta hyvinvoinnista

Päivitetty: 29. maalisk.

Mitä multitaskaus tekee meille, ja onko nykyajan tietotyötä mahdollista tehdä ilman sitä? Onko uusi tehokas työelämä sittenkään parempi kuin vanha, jossa kahvitaukoja ei jätetty pitämättä?


Useimmat meistä muistanevat, mitä vuoden 2020 maaliskuussa tapahtui: koronapandemia laittoi Suomen ja koko maailman pysähdyksiin. Sellaisissa töissä, joissa se oli mahdollista, ihmiset jäivät koteihinsa tekemään etätöitä. Moni huomasi, että siinä on itse asiassa paljon hyviä puolia: aikaa säästyy, kun työmatkoja ei tarvitse tehdä, ja töitäkin tulee tehtyä tehokkaammin. Ns. hybridityöstä, eli osittain etänä ja osittain toimistolla tehtävästä työstä on sittemmin tullut hyvin yleinen käytäntö(1).

Maaliskuussa 2020 myös oma elämäni tuntui pysähtyvän. Olin helmikuun lopussa palauttanut valmiin graduni, ja tulevaisuuteni oli täysin avoin. Kun vietin koronakevättä ulkoillen ja opiskelijasolussani töitä hakien, en aavistanut lainkaan millaiseen työelämään olin astumassa. Koko valmistumisen jälkeistä työelämääni on värittänyt koronan alkuun sysäämä murros, jossa ihan kaikki tuntuu olevan jatkuvassa, kiihtyvässä muutoksessa.

Aikahyppy kevääseen 2024: olen ollut työelämässä jo useamman vuoden. Teen töitä keskimäärin pari päivää viikossa toimistolla, loput kotona etänä. Koen sen mielekkääksi, sillä introverttina kuormitun aina jonkin verran toimistolla olemisesta. Etätyöpäivien haaste on kuitenkin se, etten osaa pitää tarpeeksi taukoja ja ajauduin usein multitaskaamaan eli tekemään useaa asiaa samanaikaisesti.


Nykyään, kun olen oppinut tunnistamaan itsessäni liiallisen multitaskaamisen ja sen aiheuttaman stressin haittavaikutukset, pyrin tietoisesti tekemään vain asian kerrallaan.

Viestintäkoordinaattorina tyypillinen työpäiväni alku voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen: Avaan tietokoneen kotonani aamulla kahdeksalta. Ensimmäisinä avaan sähköpostin ja Teamsin, joista päätän lukea ensin sähköpostini. Ensimmäinen lukemani viesti on pyyntö tehdä muokkauksia tekstiin nettisivuillamme. Merkitsen sen myöhemmin tehtäväksi, koska asia ei ole kiireellinen. Seuraava viesti onkin pyyntö lähettää tiedote mielellään mahdollisimman pian. Siirryn tuumasta toimeen.

Kannettava tietokone, kahvikuppi ja kalenteri pöydällä.
Nykyään kahvitauko tarkoittaa valitettavan usein sitä, että haetaan kupillinen ja palataan läppärille tekemään töitä. Kuva: Social Mode / Unsplash

Tiedotetta lähettäessäni kollegani viestittää minulle Teamsissa ja pyytää minua lukemaan läpi kirjoittamansa somepostauksen. Toteutan pyynnön, koska siinä ei mene kauaa, ja palaan sitten tiedotteen pariin. Kun palaan lukemaan sähköposteja, muistan yhtäkkiä asian, joka pitää heti kirjoittaa muistiin. Se jää kuitenkin vielä luonnokseksi, koska kello onkin jo sen verran, että Outlook-kalenterini muistuttaa minua palaverin alkamisesta. Palaverin, jonka aikana saatan jatkaa töitäni, mikäli minun ei tarvitse muuta kuin kuunnella.

Kuulostaa kaoottiselta, ja sitä se toisinaan onkin. Nykyään, kun olen oppinut tunnistamaan itsessäni liiallisen multitaskaamisen ja sen aiheuttaman stressin haittavaikutukset, pyrin tietoisesti tekemään vain asian kerrallaan. Joskus onnistun, joskus en. Väitän tosin, ettei vika ole pelkästään minussa.

Olen kohdannut vanhemman ikäpolven ihmisiä, jotka tuskailevat nykyajan työelämää, sen hektisyyttä ja jatkuvasti kovenevia vaatimuksia. Minäkin käytän työssäni jatkuvasti useita eri työkaluja ja järjestelmiä, jotka niin ikään muuttuvat koko ajan. Olen jo tottunut siihen, mutten voi kieltää, etteikö päässä surisisi kuin mehiläispesässä varsinkin sellaisten päivien jälkeen, kun tauot unohtuvat ja lounaskin syödään vain hätäisesti. Enkä voi olla ajattelematta, että tällä kaikella tulee vielä joskus olemaan mahdollisesti vakaviakin seurauksia keskittymiskyvylleni.


Koska konsolidaatio on voimakkaimmillaan "tyhjäkäynnin" – siis vaikkapa tauon tai unen – aikana, voivat hyvät oivallukset syntyä nimenomaan tauoilla.

Olen havainnut nykyajan tietotyössä kaksi merkittävää ongelmaa: sen, että infoa ja tehtäviä tulee jatkuvalla syötöllä, ja sen, että niiden imussa unohtuvat tauot. Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Minna Huotilainen kirjoittaa kirjassaan Aivosi tarvitsevat tauon taukojen merkityksestä sekä taukokulttuurin elvyttämisestä työpaikoilla. Huotilainen kirjoittaa muun muassa tiedon konsolidaation merkityksestä. Sillä tarkoitetaan tiedon järjestelyä ja yhdistelyä. Koska konsolidaatio on voimakkaimmillaan "tyhjäkäynnin" – siis vaikkapa tauon tai unen – aikana, voivat hyvät oivallukset syntyä nimenomaan tauoilla. Näin ollen tauko on hyvinkin olennainen osa työtä. Jopa täysin välttämätön, mikäli tietotyöläinen haluaa työskennellä tehokkaasti ja löytää luovia ratkaisuja.

Emmekö me juuri sitä halua? Työ pelkän työn vuoksi ei ole mielekästä eikä järkevää. Fyysisessä työssä tauon tarve tulee selkeämmin esille ja on pakon sanelemaa jaksamisen vuoksi. Miksi sitten läppäriä unohtuu tuijottelemaan ties kuinka pitkäksi aikaa, vaikka tekemisestä olisi paras terä hiipunut jo aikaa sitten? Miksi tauko kalskahtaa edelleen synonyymilta laiskottelulle?

Koska pidän työstäni, sen parissa vierähtää helposti tovi jos toinenkin – etätyössä jopa täysin tauotta. Esimerkiksi Huotilaisen kirjassaan mainitsemat yhteiset kahvitauot loistavat omasta työelämästäni poissaolollaan. Yleensä kahvi otetaan mukaan palaveriin tai työhuoneeseen, ja se juodaan samalla kun tehdään töitä.

On hyvä kysymys, onko työelämä kuormittavampaa kuin aiemmin vai työskentelemmekö vain aiempaa kuormittavammilla tavoilla. Työympäristömme on muuttunut aiempaa nopeatempoisemmaksi ja tarjoaa yhä useampia ärsykkeitä, joihin meidän halutaan reagoivan – vaikka se lopulta onkin meistä itsestämme kiinni. Ilmiö on tuttu vapaa-ajaltakin. Kuinka moni meistä selaa puhelimellaan jatkuvasti mitä koukuttavimpia sisältöjä?


Vaatii viisautta ymmärtää, mihin suuntaan olemme ihmiskuntana menossa.

Joskus jaan vanhempien ihmisten tunteen siitä, että ennen asiat olivat paremmin. Asiat etenivät hitaammin, koska teknologia ei ollut niin kehittynyttä. Osa minusta kaipaa sellaiseen verkkaisuuteen, enkä usko olevani ainoa. Esimerkiksi tekoälyn kehittyminen kiehtoo, mutta myös kauhistuttaa. Toisaalta jopa toivon, että se tekisi jatkossa töistäni edes osan.

Rohkenen epäillä tämän kehityksen johtavan siihen, että tekisimme tulevaisuudessa vähemmän töitä ja panostaisimme mieluummin vapaa-aikaan ja perhe-elämään. Riittääkö meille se, että voimme hoitaa nykyiset tehtävämme aiempaa nopeammin ja tehokkaammin? Tuskin. Luulen, että kuten työelämässä yleensä, työt eivät tekemällä lopu. Teknologian kehittymisellä voi olla monia hyviä vaikutuksia elämäämme, mutta kehitys voi myös kääntyä itseään vastaan. Vaatii viisautta ymmärtää, mihin suuntaan olemme ihmiskuntana menossa. Tässä ajassa tuntuu, että sen suunnan joutuu pohtimaan suurimmaksi osaksi kukin meistä itse.

Nina Lampén

Kirjoittaja on korona-aikana työelämään siirtynyt viestintäkoordinaattorina työskentelevä filosofian maisteri, joka pohtii, osaammeko hahmottaa mikä on meille hyväksi tahdin ja informaatiotulvan kiihtyessä.


Lähteet:

  1. Etätyö tuli jäädäkseen – asiantuntija: ”Vanhaan maailmaan, missä oltiin aina konttorilla, ei palata” (Ylen uutinen 26.10.2022) https://yle.fi/a/74-20001748 

  2. Minna Huotilainen: Aivosi tarvitsevat tauon (2021) https://www.tuumakustannus.fi/Minna-Huotilainen/Aivosi-tarvitsevat-tauon.html 

 

Haluaisitko sinäkin kirjoittaa Etsijään? Etsijä julkaisee tekstilajeja laidasta laitaan aina kolumneista novelleihin ja runoihin. Ole rohkeasti yhteydessä päätoimittajaan laittamalla sähköpostia etsija@sky-fks.fi.

Comments


bottom of page