• Etsijä -lehti

Elämän julmaa kiertokulkua – Unohtumattomat Disney-elokuvien kuolemat


© Enni Salo

Sateisena karanteenipäivänä tekstaan ystävilleni melkoisen omituisen kysymyksen: mitkä Disney-animaatioelokuvien kuolemat ovat jääneet teille mieleen? Kysymys kytkeytyy monille – myös minulle – tiiviisti nostalgisiin hetkiin lapsuuden suosikkielokuvista. Muistan elävästi paksut VHS-kasetit, joita kelattiin uskollisesti alkuun aina yhä uudelleen, kun haluttiin päästä mukaan animaatioelokuvien hurjiin seikkailuihin. Usein näissä seikkailuissa juonta eteenpäin vei kuoleman teemat, kuten vuoden 1937 Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvassa.


Disneyn ensimmäisessä täyspitkässä animaatioelokuvassa Lumikki pakenee pahaa äitipuoltaan, joka yrittää murhata tämän kauneutensa takia. Kuoleman teemat jatkuvat keskeisinä nykyisissäkin Disney-tarinoissa, kuten vuonna 2014 ensi-iltansa saaneessa Big Hero 6 -elokuvassa, jossa päähenkilö Hiro yrittää selvitä isoveljensä menettämisestä. Entä mitkä näistä lukemattomista kuolemista sitten jäävät katsojille eniten mieleen ja miksi?


Ystävieni vastaukset eivät yllätä minua, sillä teen graduani Disney-animaatioelokuvien kuoleman representaatioista ja niihin liittyvistä rituaaleista. Tutusta aihepiiristä keskustellessa muiden kanssa kuulen usein kertomuksia siitä, miten elokuvien erilaiset traagiset kuolemakohtaukset ovat järkyttäneet heitä lapsena. Etenkin vuoden 1994 Leijonakuningas-elokuvan Simban isän ja vuoden 1942 Bambi-elokuvan nimihenkilön äidin kuolemat ovat itkettäneet niin lapsia kuin aikuisiakin jo vuosikymmeniä.


Esimerkeissä kuolema kuvataan yllättävänä uhkana, joka voi jättää lapsen ainakin hetkittäisesti yksin eksyksiin.

Vanhempien, joiden on tarkoitus olla lapsihahmon tukena ja turvana, yllättävä, väkivaltainen ja epäreilu kuolema herättää vahvoja tunteita. Oikeudenmukaisen Simban isän, Mufasan, kuolema muuttaa koko elokuvan suunnan nostaen menetyksen käsittelyn keskeiseksi teemaksi.


Elokuva tuo esille läheisen menetykseen liittyvää tuskaa sekä erilaisia suruajan selviytymiskeinoja. Puolestaan Bambin äidin kuolemaa ei käsitellä; katsojille ei anneta tilaisuutta pohtia, miten nuori kauris selviää traumaattisesta tilanteesta. Ystäväni mukaan Bambin äidin kuolemassa eniten huolestutti kohtauksen aitous, mikä on innoittanut jopa liikkeen metsästystä vastaan.


Molemmissa esimerkeissä kuolema kuvataan yllättävänä uhkana, joka voi jättää lapsen ainakin hetkittäisesti yksin eksyksiin. Kohtauksia tarkastellessa on hyvin ymmärrettävää, miksi kyseiset kuvaukset nousevat kerta toisensa jälkeen esille puhuttaessa unohtumattomista kuolemakuvauksista. Elämän kiertokulku ei tunnu olevan katsojille tarpeeksi pätevä syy Mufasan murhaamiseen ja Bambin äidin murha tuntuu julmalta.



© Enni Salo


Kaikkia katsojia tragediat eivät kuitenkaan samalla tavalla kosketa. Halauksia vihaavan kivikasvoisen ystäväni mukaan häntä ei lapsenakaan liikuttanut animaatioelokuvien kuolemat. Ne olivat hänestä täyttä fiktiota eikä ole syytä tunteenpurkauksiin, jos piirroshahmolta puuttuu huoltaja. Tämäkin on yksi täysin hyväksyttävä tapa suhtautua median representaatioihin.


Yleisempää on kuitenkin eläytyä mukaan niin surullisiin kuin myös voitonriemuisiin hetkiin. Erään läheiseni mukaan oli riemastuttavaa nähdä, kun Lumikin paha äitipuoli tippuu salaman iskemänä alas kielekkeeltä kuolemaansa kohti. Muistan lapsena helpotuksen, kun tarinan konnat saivat brutaalin lopun usein tippuessaan kuolemaansa yrittäessään tappaa elokuvan samaistuttavaa päähenkilöä.


Kuka nyt itkisi esimerkiksi vuoden 1996 Notre Damen kellonsoittajan pahiksen Frollon perään, joka yrittää satuttaa katsojien rakasta Quasimodoa? Jos mitään, hän ansaitsee tippua alas kirkon tornista alla polttavaan laavaan! Tai ainakin näin on monien katsojien helppoa uskoa elokuvaa seuratessa, sillä median representaatiot muokkaavat ajatuksiamme siitä, mikä on oikein ja väärin sekä miten kuolemaan tulee suhtautua.


Kuolemankuvaukset vahvistivat ajatustani siitä, että kuolema on joustavaa ja sen kanssa voi mahdollisesti neuvotella.

Kuvaukset voivat näin herättää monenlaisia tunteita ja luoda moraalikäsityksiä. Lisäksi ne rakentavat kuvaa siitä, millainen kuolema on luonteeltaan. Lapsena Disney-elokuvien kuolemakohtaukset vahvistivat tunnettani kuoleman mystisyydestä. Vuoden 2001 Atlantis – kadonnut kaupunki -elokuvassa tarinan sankaritar Kida sulautuu salaperäisen kristallin sisälle, jossa hän oleilee epävakaasti elämän ja kuoleman välisessä tilassa.


Puolestaan vuoden 2003 Karhuveljeni Koda -elokuvassa kuvataan, miten kuoleman jälkeisessä elämässä vainajien henget voivat olla vuorovaikutuksessa elävien kanssa. Tällaiset kuolemankuvaukset vahvistivat ajatustani siitä, että kuolema on joustavaa ja sen kanssa voi mahdollisesti neuvotella. Isoisäni kuollessa ajattelin, että hänen henkiinsä herättäminen olisi täysin mahdollista, joskin vain vaivalloista.


Useimmat pienet lapset eivät ymmärräkään kuoleman olevan peruuttamatonta ja muuttumatonta. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö se voi aiheuttaa suurta surua ja ahdistusta. Aikuisten, joiden kuolemankäsitys on tarpeeksi kehittynyt, on helpompaa tulkita elokuvien kohtauksia sekä myös tosielämän potentiaalisia uhkia.


Avopuolisoni vieraillessa Disneylandissä alle kouluikäisenä Hessu Hopo laittoi leikkisästi jättimäisen muovisen kuononsa hänen päänsä ympärille. Lapsena ensimmäinen huoli oli, että Hessu tietysti aikoo tappaa hänet syömällä tämän pään. Monet meistä ovat itkeneet katsoessaan Mufasan tippuessa alas kalliolta kuolemaansa, mutta moniko on luullut Disney-hahmon murhayrityksen kohdistuvan itseensä? Disneylandistä matkamuistoksi avupuolisolleni jäi ikuisesti aivoihin palanut kuva murhanhimoisesta Hessusta, jolle onneksi voi aikuisena nauraa.


Lähes kaikkien viettäessä paljon aikaa kotona, voi olla ilahduttavaa palata katsomaan vanhoja rakkaita suosikkielokuviaan lapsuudesta. Jos uudempi monimuotoinen kuolemankuvaus kiinnostaa, suosittelen vuoden 2017 Coco-elokuvaa, joka kertoo kuolleiden maailmaan eksyvän pojan seikkailuista. Riippumatta siitä, haluatko palata vanhojen suosikkien tai uusien seikkailujen pariin, voi olla hauskaa keskustella ystävien kanssa heidän mieleenpainuvimmista Disney-elokuva kohtauksista.



Teksti ja kuvat: Enni Salo



#toukokuu2020

© 2019  Etsijä on Kulttuuri-, mielipide-, tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen.