top of page
  • Writer's pictureEtsijä -lehti

Ehkä työttömyys onkin parasta, mitä minulle on sattunut

Karoliina Virkkunen


Rotta, loinen, laiskuri. Jäin työttömäksi ensimmäistä kertaa elämässäni ja näin minusta nyt puhutaan. Itse koen työttömyyteni tällä hetkellä paitsi ansaituksi levoksi myös hyödylliseksi välivaiheeksi, ja nyt kerron miksi. 


Ennen työttömäksi jäämistä olin valmistunut maisteriksi ja tehnyt omaa alaa liippavia töitä puolivuotisen sijaisuuden verran. Jatkoakin olisi voinut olla tiedossa vakituisena työntekijänä, mutta minua ei valittu tehtävään. 


Tunteet olivat ristiriitaiset. Työ oli ollut paperilla kiinnostavaa, mutta todellisuudessa työolosuhteet olivat tarpeettoman hankalat, mikä teki työstä todella stressaavaa. Työn jatkuminen olisi kuitenkin tuonut turvaa uran ja omien unelmien pohdintaan. Koin myös häpeää siitä, ettei minua valittu. Teinkö jotain väärin ja jos tein, miksei minulle kerrottu siitä? 


Työttömänä kirjoittaja kokeili ensimmäistä kertaa ruuan kasvatusta kaupungilta vuokratulla viljelypalstalla.

Päätin ottaa työttömyyden ensin levon kannalta. Jäin työttömäksi kesän kynnyksellä ja edessä siinsi vapaa kesä ansiosidonnaisen turvin. Luojan kiitos olin liittynyt ammattiliittoon jo opiskeluaikana. Hyvin pian alkoi tuntua siltä, että ehkä työttömyys onkin parasta, mitä minulle on tapahtunut. Vihdoin sain levätä! 


Hyvin pian alkoi tuntua siltä, että ehkä työttömyys onkin parasta, mitä minulle on tapahtunut.

Työkkäri tietenkin velvoitti hakemaan neljää paikkaa kuukaudessa, mutta vähintään sen verran olisin hakenut töitä muutenkin. Asioita sulatellessa alkoi valjeta miten väsynyt olen ollut, ja miten olin suorittanut elämää yli rajojeni uskomattoman kauan, jopa lapsesta asti. 12-vuotiaana aloin jakaa mainoksia ja 16 vuotta täytettyäni istuin kaupan kassalle, ja siitä lähtien olen tehnyt töitä aina. Tein töitä läpi yliopiston, enkä jaksanut keskittyä opintoihini niin kuin olisin halunnut. 


Rutistin, rutistin ja rutistin, kunnes työuupumus pysäytti koneiston kokonaan keskellä koronapandemiaa. Opinnot olivat venähtäneet jo ahdistavan paljon. Kuukauden sairasloman jälkeen palasin taas töihin, ja sen jälkeen tein jopa kahta työtä ja gradua, kunnes valmistuin. Valmistumisen jälkeen olin todella uupunut ja ahdistunut, eikä maisterina elämä ollut yhtään entistä mukavampaa. Päinvastoin tuntui kammottavalta, kun yliopiston ja opiskelijuuden suoma instituutio ja identiteetti katosivat ympäriltä. 


Sain sijaisuuden tuurilla ja oikeilla suhteilla, ja aloitin valmistumisen jälkeisen urapolun väsyneenä maisterina työpaikassa, jossa kunnollista perehdytystä ei ehditty antaa ja jossa enemmän resursseja tuntui palavan outoihin valtapeleihin kuin itse työntekoon. Tunsin oloni pettyneeksi. Tällaistako työelämä on? Miksi opiskelin, jos työelämässä odottaa huomattavasti opiskelua kurjempi elämä? 





Tuskin asia on ihan niinkään, vaikka lehdistä onkin saanut lukea, miten moni valmistunut nuori on pettynyt työelämään. Uupunut mieleni ei jaksanut nähdä positiivisesti niitäkään asioita, jotka olivat hyvin. Kuluttavin sisäinen ristiriita syntyi siitä, että pidän itseäni optimistisena ja positiivisena ihmisenä ja silti samalla tuntui, että kaikki ympärillä on vaikeaa, monimutkaista ja turhauttavaa. 


Parasta työnteossa oli raha, sillä olen aina ollut pienituloinen, ja säännöllinen kuukausipalkka toi elämään ennennäkemätöntä toiveikkuutta. Työttömyys toi mukanaan siis myös taloushuolia, ja työttömänä on vielä huomattavasti vaikeampaa saada töitä kuin työsuhteesta käsin. Tilanne on kaikin puolin epävarma, eikä tulevaisuus herätä minussa luottamusta. Silti olen sitä mieltä, ettei tämä työttömyys ole lainkaan pahinta, mitä minulle on sattunut.  


Ei ole millään lailla yhteiskunnalle hyödyksi, jos korkeakoulutetut ihmiset pakotetaan mihin tahansa töihin turhautumaan ja uupumaan samalla kun heidän potentiaalinsa ja osaamisensa heitetään roskakoriin.

Levättyäni mieli on kirkastunut ja olen edellisen työkokemukseni johdosta alkanut painokkaasti pohtia, mitä seuraavaksi oikeasti ja aidosti haluan tehdä. En halua hakea töitä, joita en oikeasti haluaisi tehdä vain siksi, että minun täytyy ja että on moraalisesti oikein olla ”loisimatta toisten rahoilla”. 


En ole rotta, vaan minua on kohdannut aivan normaali vastavalmistuneen välivaihe elämässä. Sosiaaliturva on olemassa tällaisia tilanteita varten, ja hyvä niin. Sitä paitsi rotat ovat varsin hyödyllisiä ja älykkäitä eläimiä. Ei ole millään lailla yhteiskunnalle hyödyksi, jos korkeakoulutetut ihmiset pakotetaan mihin tahansa töihin turhautumaan ja uupumaan samalla kun heidän potentiaalinsa ja osaamisensa heitetään roskakoriin. On tutkittu, että ensimmäiset työpaikat valmistumisen jälkeen määrittävät tulevaa ura- ja palkkakehitystä merkittävästi. 




Olen tehnyt elämässäni paljon kaikenlaista ja alkanut koko ajan paremmin hahmottaa, missä olen hyvä ja mistä innostun. Eikö minun kannattaisi tehdä juuri niitä asioita? En tarkoita sanoa, että kaiken työn tulisi olla jokaisen suurin intohimo. Minä olen kuitenkin mennyt opiskelemaan itseäni kiinnostavaa alaa ja nyt olen erittäin kiinnostunut töistä, joita kyllä riittää, vaikka ala onkin kilpailtu. Kriittisyys työpaikkojen ja työolojen suhteen pakottaa myös työnantajat tekemään paremmin. 


Työttömyys pakotti minut pysähtymään ja lepäämään, ja nyt minulla on aikaa pohtia tarkkaan seuraavia askeliani elämässä ja kehittää itseäni.

Ihmisillä on nykyään aivan liian vähän aikaa ajatella. Työttömyys pakotti minut pysähtymään ja lepäämään, ja nyt minulla on aikaa pohtia tarkkaan seuraavia askeliani elämässä ja kehittää itseäni. Työttömyys ei nimittäin ole todellakaan ollut passiivista aikaa. 


Ensinnäkin lepo on aktiivista, tuottavaa ja tuiki tärkeää toimintaa. Toisekseen työnhaku käy kyllä ihan työstä. Olen opetellut uusia taitoja, kuten ruuan kasvattamista ja virkkaamista. Olen kehittänyt itseäni viestinnässä, kirjoittamisessa ja ihmisten kohtaamisessa vapaaehtoistöissä. Olen pitänyt terveydestäni huolta ja harrastanut liikuntaa. Auttanut muita ihmisiä, hoitanut omia ihmissuhteitani ja lisännyt rakkautta maailmaan. Sellainen on ollut aivan eri tavalla mahdollista, kun en ole kiireinen, uupunut, tyytymätön ja vihainen. Niin kuin moni työssäkäyvä on. 


Uskon, että olen työttömyysjakson jälkeen innokkaampi, jaksavampi ja tasapainoisempi työntekijä kuin olisin ollut suorasta putkesta väsyneenä. Haluan tehdä töitä, parantaa talouttani ja turvata tulevaisuuttani, mutta enää en suostu tekemään sitä kohtuuttomalla hinnalla.


 

Haluaisitko sinäkin kirjoittaa Etsijään? Etsijä julkaisee tekstilajeja laidasta laitaan aina kolumneista novelleihin ja runoihin. Ole rohkeasti yhteydessä päätoimittaja Petraan laittamalla sähköpostia etsija@sky-fks.fi.

bottom of page